Pääministeri Matti Vanhasen sitoumus Baltic Sea Action Summitiin
Finlandia-talossa 10. helmikuuta järjestettävä Baltic Sea Action Summit saattaa yhteen Itämeren ympärillä toimivia julkisia ja yksityisiä tahoja, jotka sitoutuvat konkreettisiin tekoihin Itämeren hyväksi. Sitoumuksia on tähän mennessä tehty jo lähes 140.
Pääministeri sitoutuu siihen, että Suomessa kaikilla toimialoilla ryhdytään tehostettuihin toimiin Saaristomeren tilan parantamiseksi vuoteen 2020 mennessä. Työtä tehdään kaikilla sektoreilla koordinoidusti, samanaikaisesti ja entistä kunnianhimoisemmalla aikataululla.
Saaristomeren vesien kuormitusta syntyy monista eri lähteistä. Siksi tarvitaan toimia monella eri alueella. Hallitus panostaa erityisesti maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseen Saaristomereen laskevalla valuma-alueella muun muassa optimoimalla lannoitteiden käyttöä, lisäämällä peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä, kehittämällä jyrkimmille rantapelloille erityistoimia sekä kohdentamalla maatalouden tukirahoitusta alueelle.
Suomi pyrkii ravinteiden kierrättämisen esimerkkialueeksi. Haja-asutusalueiden jätevesikuormitusta ja yhdyskuntien jätevesien typpikuormitusta vähennetään edelleen. Tavoitteena on, että koko Itämeren alueella siirrytään fosfaatittomiin pesuaineisiin. Yhdessä muiden Itämeren maiden kanssa rajoitetaan alusten puhdistamattomien jätevesien pääsyä mereen. Lisäksi aiotaan vähentää meressä olevan fosforin määrää niin sanotun roskakalan kalastuksella sekä käyttämällä Itämeren kalaa rehuna kalankasvatuksessa.
Lisätietoja: ulkoasioiden alivaltiosihteeri Esko Hamilo, p. 09 1602 2068 ja EU-asioiden neuvonantaja Eeva Kalli, p. 044 355 4400, valtioneuvoston kanslia sekä sitoumuksista erityisasiantuntija Nina Hyvärinen, valtioneuvoston kanslia, p. 09 1602 4089