Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallitus vastaa osaamistarpeisiin: 20 miljoonaa tekniikan alan koulutukseen Lounais-Suomessa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2017 12.22
Tiedote
Opetusministeri Grahn-Laasosen mukaan koulutusjärjestelmän tulee reagoida osaavan työvoiman kysyntään joustavasti.

Hallitus esittää vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa lisärahoitusta Lounais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen osaamistarpeisiin vastaamiseksi. Määrärahalla on tarkoitus vahvistaa korkeakoulutusta ja ammatillista koulutusta. Turkuun perustettaisiin tekniikan alan yhteistyöyliopisto, ja ammattikorkeakoulun tutkintomääriä nostettaisiin. Ammatillisen koulutuksen kasvupiloteilla lisätään toisen asteen koulutustarjontaa Lounais-Suomessa.

– Suomi on heräämässä kasvuun. Hallitus haluaa varmistaa, että kasvu ei jää osaajapulasta kiinni. Koulutusjärjestelmän tulee reagoida osaavan työvoiman kysyntään joustavasti ja myös uudenlaisin intrumentein. Siihen on nyt mahdollisuus, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Koulutusmäärärahojen lisäyksillä toteutettaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön selvitysmies Jari Jokisen ehdotukset positiiviseen rakennemuutokseen vastaamiseksi.


Tekniikan alan yhteistyöllä nopeasti osaajia Varsinais-Suomeen

Korkeakoulut aloittavat välittömästi valmistelut tekniikan alan "yhteistyöyliopiston", Finnish Institute of Technologyn (FIT) perustamiseksi suomalaisten korkeakoulujen yhteistyössä. Turun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Oulun yliopiston, Vaasan yliopiston, Aalto-yliopiston ja Åbo Akademin tekniikan alan koulutustarjontaa yhdistävän verkoston keskipisteeksi tulisi Turku Future Technologies -osaamiskeskus. 

Yhteistyöyliopiston toimintamalli on vahvasti integroitunut yritysyhteistyöhön, jolloin osa oppimiskokemuksista tapahtuu yritysten tiloissa.

– Kaikki Suomen tekniikan alan yliopistot ovat nyt sitoutuneet yhteistyöhön, jossa Varsinais-Suomeen saadaan tarjolle yli 300 professorin ja 40 jo toiminnassa olevan koulutusohjelman tarjonta. Näin voidaan tehokkaasti hyödyntää jo olemassa olevaa yli 100 miljoonan euron tekniikan tutkimusinfrastruktuuria, sanoo opetusministeri Grahn-Laasonen.

– Talouden syklit ovat nopeutuneet, ja koulutusjärjestelmän on pystyttävä vastaamaan koulutetun työvoiman tarpeisiin joustavasti. Uusi yhteistyöyliopistomalli on nopeavaikutteinen ja kustannustehokas ratkaisu, jolla voidaan vastata Varsinais-Suomen alueen kasvavaan osaajatarpeeseen joustavasti ja tehokkaasti. Malli palvelee myös muita Suomen alueita, joilla osaamistarpeita syntyy äkillisesti, ministeri sanoo.

Hanketta valmisteleva projektiryhmä nimitettiin tänään. Sen johtoon nimitettiin Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa. Ryhmä laatii kahden viikon kuluessa ehdotuksen välittömästi käynnistettäviksi toimenpiteiksi, joilla ensimmäiset uudet diplomityön tekijät voitaisiin Varsinais-Suomen alueen yrityksiin jo syksyllä 2017. Tavoitteena on, että Varsinais-Suomeen sijoittuisi uusia korkeakoulutettuja tekniikan asiantuntijoita jopa 200 vuodessa. 

Hallitus arvioi vuoden 2020 loppuun mennessä, miten tekniikan korkeakoulujen yhteistyö on onnistunut tyydyttämään tekniikan yliopistokoulutettujen rekrytointitarpeen Lounais-Suomessa. Tässä yhteydessä arvioidaan myös, onko tarvetta tehdä tekniikan yliopistojen koulutusvastuujaon osalta muutoksia. 

Tekniikan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteisen alustan (Turku Future Technologies) luomiseen esitetään 2 miljoonan euron rahoitusta 3 vuoden aikana. Tekniikan alan yhteistyöyliopistolle esitetään 12 miljoonan euron rahoitus vuosille 2017-2021.


Ammattikorkeakoulun tutkintomääriä lisätään

Hallituksen esittämällä lisärahoituksella vahvistettaisiin ammattikorkeakoulutusta Lounais-Suomen alueella. Tarkoitus on, että hyödyntämällä myös muuntokoulutusta ja aikuiskoulutusta voitaisiin insinööri (amk) -koulutusta sekä tekniikan alan ylempien AMK-tutkintojen määrää kasvattaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö neuvottelee lisäykset ammattikorkeakoulujen kanssa. Tarkoitus on, että myös ammattikorkeakoulut voisivat  osallistua yhteistyöyliopiston ja osaamiskeskuksen toimintaan.

Turun ammattikorkeakoululla on koulutusvastuu tekniikan alan koulutuksesta Varsinais-Suomessa. Ammattikorkeakoulusta valmistui vuonna 2015 430 insinööri amk -tutkinnon suorittanutta sekä 36 ylemmän insinööri amk -tutkinnon suorittanutta. Ammattikorkeakoulutuksen vahvistamiseen suunnataan 4 miljoonaa euroa vuosina 2017-2021.


Kasvupiloteilla vahvistetaan ammatillista koulutusta

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa toteutettaisiin ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa tukevia kasvupilotteja, joilla vahvistetaan alueen ammattikoulutusta ja vastataan etupainotteisesti osaajatarpeisiin. Piloteissa kootaan yhteen alueen yrityksiä, koulutuksen järjestäjiä ja muita toimijoita, selkeytetään koulutus- ja osaajatarvetta ja käynnistetään riittävään pätevyyteen tähtääviä koulutushankkeita, joihin voi osallistua koulutettavia myös alueen ulkopuolelta. Piloteille esitetään lisärahoitusta 2 miljoonaa euroa vuosina 2017-2011.

Ammatillisen koulutuksen reformi on yksi hallituksen kärkihankkeista. Siinä uudistetaan koulutuksen ammatillisen koulutuksen rahoitus ohjaus, toimintaprosessit, tutkintojärjestelmä ja järjestäjärakenteet. Työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja lisätään sekä puretaan sääntelyä. Ammatillisen koulutuksen reformi tuottaa sellaista muuntojoustavuutta, joka mahdollistaa nopean ja tarkoituksenmukaisen koulutuksen järjestämisen positiivisen rakennemuutoksen tilanteessa nykyistä huomattavasti paremmin.

Myös työ- ja elinkeinoministeriö kohdentaa rahoitusta ELY-keskuksille osaajatarpeisiin vastaamiseksi.

Lisätietoja:
- selvitysmies Jari Jokinen, puh. 0400 924 839, [email protected]
- ylijohtaja Tapio Kosunen, korkeakoulut, puh. 02953 30440
- ylijohtaja Mika Tammilehto, ammatillinen koulutus, puh. 02953 30308
- erityisavustaja Henrik Vuornos (ministerin haastattelupyynnöt, ammatillinen koulutus), puh. 044 253 4444
- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo (korkeakoulutus), puh. 050 302 8246

Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Sanni Grahn-Laasonen