Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Lintilä ja Lindström tyytyväisiä hallituksen työllisyys- ja yrittäjyyspanostuksiin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.2018 20.40
Tiedote

Hallitus panostaa kehysriihessä 11.4.2018 tehdyillä päätöksillä erityisesti työnhaun tukeen, osaamisen kehittämiseen ja työvoiman saatavuuteen. Ratkaisut vastaavat keskeisiin haasteisiin.

- Haluamme tukea entistä paremmin työnhakijoiden työnhakua ja siksi lisäämme TE-toimistojen resursseja ja lisäämme mahdollisuuksia kehittää omaa osaamista työttömyysturvalla, painottaa työministeri Jari Lindström.

- Kun talous lähtee vauhtiin, on huolehdittava siitä, että työvoiman saatavuus ei muodostu yrityksille uudeksi kasvun pullonkaulaksi. Sen vuoksi olemme koonneet työllisyyspakettiin joukon nopeasti vaikuttavia toimia osaamisen päivittämisen ja uranvaihdostilanteiden tueksi, toteaa ministeri Mika Lintilä.

Työnhaun tukeen lisäresursseja ja muutoksia työlainsäädäntöön

Aktiivisen työnhaun tukeen ja työnhakijoiden paremman palvelun toteuttamiseksi hallitus lisää työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimisto) henkilöresursseja 206 henkilötyövuodella. Lisähenkilöstön palkkaamista varten sisällytetään vuoden 2019 talousarvioon 10,3 miljoonan euron lisämääräraha, vuoden 2018 palkkauksissa hyödynnetään aiemmilta vuosilta siirtyneitä määrärahoja. Työllisyysmäärärahoja lisätään 11,2 miljoonalla eurolla tälle vuodelle.

Hallitus osoitti 24 miljoonaa euroa yrityslähtöisiin työvoiman jatko- ja täydennyskoulutukseen, joilla vastataan nopeasti osaavan työvoiman saatavuusongelmiin työvoimapula-aloilla.

- Tuemme työnhakijoiden osaamisen päivittämistä muun muassa mahdollistamalla lyhytkestoisen opinnot työttömyystuella. Lisäksi merkittävä panostus on 24 miljoonan euron rahoitus yritysten tarpeesta lähtevään työnhakijoiden koulutukseen ja muuntokoulutuksen, kertoo ministeri Lindström.

Lisäksi hallitus valmistelee työsopimuslain muutoksen, jonka tarkoituksena on keventää yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä. Muutoksen tavoitteena on alentaa työllistämisen kynnystä.

Hallituksen muita työllisyyspoliittisia päätöksiä ovat mm.

  • Aktiivimallia täsmennetään lisäämällä aktiivisuuden osoittamisen keinoihin myös ammattiliiton tai -järjestön, kansalaisjärjestön, kunnan tai muun vastaavan tahon järjestämiä työllistymistä edistäviä palveluita, jonka järjestämistä on rahoitettu julkisista varoista tai se on muutoin työvoimaviranomaisten hyväksymää.
  • 25 vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat voivat työttömyysetuutta menettämättä opiskella lyhytkestoisia opintoja, jotka antavat ammatillisia valmiuksia tai tukevat yritystoimintaa. Opinnot laskettaisiin aktiivimallin edellyttämiin toimiin.
  • Helpotetaan nuorten työttömien työllistymistä. TEM valmistelee muutoksen, jonka mukaan työnantaja saisi tehdä määräaikaisen työsopimuksen vähintään 3 kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen alle 30-vuotiaan nuoren kanssa.
  • Edistetään vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä osana kasvupalvelupilotteja.
  • Käynnistetään pilotti tukemaan perhevapaalla olevien paluuta takaisin työelämään.
  • Hallitus selvittää YT-lain uudistamistarpeita
  • Hallitus käynnistää selvityksen työttömyyden rakenteesta ja työkyvyttömyyden ehkäisemisestä.

Suomi Euroopan akkumarkkinoiden kärkeen

Akkujen tarve maailmassa kymmenkertaistuu seuraavien viiden vuoden aikana liikkumisen sähköistymisen ja uusiutuvan energian käytön lisääntymiseen myötä. Geologian tutkimuskeskukselle (GTK) myönnetään miljoonan euron panostus akkumineraalivarantojen ja -potentiaalin selvittämiseen kotimaisen akkuklusterin vahvistamiseksi.

– Suomella on kaikki edellytyksen Euroopan akkumarkkinoiden kärkeen. Yrityksiltämme löytyy paljon osaamista. Meiltä löytyy ainutlaatuinen yhdistelmä raaka-aineista, jalostukseen ja energia-alan osaamiseen saakka järkevän kokoiselta maantieteelliseltä alueelta, sanoo ministeri Mika Lintilä

Luvut saattavat muuttua. Julkisen talouden suunnitelma hyväksytään valtioneuvoston yleisistunnossa perjantaina 13. huhtikuuta.

Valtioneuvoston tiedote kehysriihen tuloksista

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, puh. 050 574 0236
elinkeinoministerin erityisavustaja Jukka Ihanus, puh. 050 463 9929
talousjohtaja Mika Niemelä, TEM, puh. 029 506 2135