Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Tulevaisuuden tietojohtaminen maakunnissa

Päättynyt

Toteuttajat

NHG Consulting, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, MDI, Aalto-yliopisto

Rahoitussumma

249 848 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2018–6/2019

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa uudistuksissa tehtävien menestyksekäs suorittaminen ja uudistuksen tavoitteiden toteuttaminen edellyttää tiedon hyödyntämistä osana johtamista ja palvelutuotannon ohjaamista. Tällä hetkellä maakuntien tarvitsema tieto sijaitsee hajallaan eri toimijoiden tietojärjestelmissä (kuntien ja kuntayhtymien järjestelmät, kansalliset järjestelmät). Tietojohtaminen on monissa maakunnissa vasta aluillaan ja nykytilanteen kartoitusvaiheessa. Tietoa tarvitaan maakuntien nykytilasta ja suunnitelmista sekä visio tavoitteesta tietojohtamiselle. Peilaamalla näitä toisiinsa voidaan luoda tarvittavat kehitysaskeleet.

Hankkeen tavoitteena oli määritellä tavoitteet tietojohtamiselle sekä arvioida maakuntien nykytilaa ja suunnitelmia suhteessa tavoitteisiin seuraavista kolmesta eri näkökulmasta:

  1. Sisällölliset tavoitteet: mitä tietoa kerätään ja millaisiksi mittareiksi se jalostetaan?
  2. Teknologiset tavoitteet: miten tietoa kerätään, siirretään, yhdistellään, hyödynnetään?
  3. Johtamisen tavoitteet: miten kerättyä ja jalostettua tietoa hyödynnetään maakuntien johtamisessa ja tuotannon ohjaamisessa?

Hankkeen raportit:

Ota yhteyttä:

Riikka-Leena Leskelä, NHG Consulting, p. 050 4100 737, etunimi.sukunimi(at)nhg.fi

Reformit Sote- ja maakuntauudistuksen sekä valinnanvapausvalmistelun selvitykset

Yhteyshenkilö ministeriössä