Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Arviointineuvosto: Kokonaiskuva metsätietojärjestelmän vaikutuksista jää epäselväksi

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 10.2.2017 12.57
Uutinen 8/2017

Lainsäädännön arviointineuvosto on arvioinut metsätietojärjestelmää koskevan luonnoksen hallituksen esitykseksi eduskunnalle. Esitysluonnos on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman ”Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä” –kärkihanketta. Hankkeen tavoitteena on tehostaa metsävaratiedon hyödyntämistä parantamalla tiedon laatua ja liikkuvuutta sekä kehittämällä sähköisiä palveluita.

Arviointineuvoston näkemyksen mukaan hallituksen esitysluonnoksessa on käsitelty kattavasti asian taustaa, nykytilaa ja tavoitteita. Esitysluonnoksesta käy yleisellä tasolla ilmi esityksen kohderyhmät. Asiaan liittyviä kansainvälisiä esimerkkejä on esitelty luonnoksessa.

Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksen vaikutusarviot ovat yleisellä tasolla kattavia, mutta niiden perusteella ei voi muodostaa kokonaiskuvaa metsätietojärjestelmän vaikutuksista. Esitysluonnoksessa ei ole suuntaa-antavia euromääräisiä vaikutusarvioita metsänomistajille, yrityksille tai julkiselle taloudelle. Esitysluonnoksessa ei myöskään erotella lyhyen ja pidemmän ajan vaikutuksia. Suuntaa-antavat arviot esimerkiksi lyhyen aikavälin puukaupan vilkastumisesta ja pidemmän aikavälin puun tarjonnan lisääntymisestä tulisi lisätä luonnokseen. Kuvausta uudesta yritystoiminnasta ja sen vaikutuksista tulisi myös parantaa. Arviointineuvosto kiinnittää huomiota siihen, että hyvin tarkat tiedot metsänomistajien metsävaroista saattavat antaa informaatioedun puunostajille. Tällä voi olla merkitystä, mikäli puunostossa ei vallitse täysi kilpailu kaikilla alueilla.

Lausunto 10.2.2017

Lisätietoja: arviointineuvoston puheenjohtaja Leila Kostiainen, p. 0400 805 417 ja arviointineuvos Meri Virolainen, p. 0295 160 202, valtioneuvoston kanslia.