Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä Pariisiin ja Brysseliin
Brysselissä pääministeri julkistaa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon saajan

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.12.2017 12.36
Tiedote 583/2017

Pääministeri Juha Sipilä osallistuu tiistaina 12. joulukuuta Pariisissa kansainväliseen korkeantason ilmastokokoukseen sekä 14.–15.12. Brysselissä Eurooppa-neuvostoon. Matkalla Pariisin kokoukseen pääministeri Sipilä käy kahdenväliset keskustelut Viron pääministeri Jüri Rataksen kanssa.

Pariisin kansainväliseen ”One Planet Summit” – ilmastorahoituspäivään on kutsuttu 12. joulukuuta valtion ja hallitusten päämiehet sadasta maasta. Huippukokous järjestetään Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanon tukemiseksi. Tarkoituksena on kerätä lisärahoitusta ja uusia hankkeita ilmastonmuutoksen torjuntaan. Suomen panos on ilmastorahasto, jonka Suomi perusti lokakuussa yhdessä Kansainvälisen rahoitusyhtiö IFC:n kanssa. Ilmastorahasto tukee uusiutuvan ja puhtaan energian ratkaisuja sekä ilmastohankkeita kehitysmaissa. Pääministeri Sipilän delegaatiossa on mukana myös ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

14. joulukuuta järjestettävän Eurooppa-neuvoston asialistalla ovat puolustus, muuttoliike sekä sosiaalikysymykset, koulutus ja kulttuuri. EU27:n Eurooppa-neuvostossa 15. joulukuuta käsitellään Brexit-neuvottelujen ajankohtaista tilannetta ja eurohuippukokouksessa EMU:n kehittämistä.

Kansainvälinen tasa-arvopalkinto - International Gender Equality Prize

Pääministeri Sipilä julkistaa Brysselissä Eurooppa-neuvoston yhteydessä torstaina 14. joulukuuta Suomen hallituksen perustaman kansainvälisen tasa-arvopalkinnon ensimmäisen saajan. Palkinnon saaja on tilaisuudessa läsnä.

International Gender Equality Prize myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla. Palkinto on suuruudeltaan 150 000 euroa, ja palkinnonsaaja ohjaa sen naisten asemaa vahvistavaan avustuskohteeseen.

Keväällä perustamallaan palkinnolla Suomen hallitus kunnioittaa Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä.

- Satavuotiasta itsenäisyyttään juhliva Suomi on tasa-arvoasioiden edelläkävijä. Olimme ensimmäinen valtio, joka antoi täydet poliittiset oikeudet naisille 1906. Siksi oli luontevaa, että Suomi perusti ensimmäisenä maana maailmassa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

Lisätietoja Pariisin ja Brysselin kokouksista: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

Lisätätietoja tasa-arvopalkinnosta: Erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833, kansainvälisten asioiden neuvos Jorma Korhonen, p. 0295 160 410, viestintäasiantuntija Irina Haltsonen, p. 050 597 3744, valtioneuvoston kanslia

Lisätietoa ilmastokokouksesta

Lisätietoa Suomi-IFC –ilmastorahastosta

Lisätietoa Eurooppa-neuvostosta

Lisätietoa kansainvälisestä tasa-arvopalkinnosta: genderequalityprize.fi ja tiedote 11.12.2017