Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppa-neuvosto aloitti käsittelemällä muuttoliikettä ja Syyriaa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.10.2016 3.17
Tiedote 452/2016

Kaksipäiväisen Eurooppa-neuvoston (20.-21.10.) ensimmäinen työistunto keskittyi muuttoliikkeeseen. EU kehittää edelleen yhteistyötä lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa.

Vähentääkseen syitä lähteä Eurooppaan, EU tukee etenkin afrikkalaisia kumppanimaita kaupan ja kehitysyhteistyön keinoin yhdistäen EU-instituutioiden, EU-maiden sekä kumppanimaiden resursseja. Samalla EU tehostaa mahdollisuuksia palauttaa Eurooppaan tulleita, jotka eivät tarvitse suojelua.

Kumppanuusmaiksi päätettiin kesäkuun Eurooppa-neuvostossa Nigeria, Niger, Mali, Senegal ja Etiopia. Suomen tavoitteena on ottaa tähän toimintaa mukaan myös Afganistan, Irak ja Somalia.

Illallisistunnossa Eurooppa-neuvosto kävi strategisen periaatekeskustelun Venäjä-suhteista.

- Saimme tilannekatsauksen Normandia-ryhmän eilisestä kokouksesta. Eurooppa-neuvosto arvostaa Saksan ja Ranskan pyrkimyksiä löytää ratkaisuja Minskin sopimuksen edistämiseksi. Normandia-ryhmän päätös tiekartan laatimisesta oli edistysaskel Minskin sopimuksen toteuttamiseksi. On välttämätöntä jatkaa työtä tiekartan laatimiseksi ja sen käytännön toteuttamiseksi, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

Eurooppa-neuvosto keskusteli myös Syyrian tilanteesta, ja tuomitsee ankarasti Syyrian hallinnon ja sen liittolaisten, erityisesti Venäjän, iskut Aleppon siviiliväestöä vastaan.

Eurooppa-neuvosto vaatii lopettamaan julmuudet ja kiirehtii toimenpiteitä, joilla humanitaarinen apu saadaan perille. Eurooppa-neuvosto vaatii myös vihamielisyyksien välitöntä lopettamista ja YK:n alaisuudessa toteutettavan uskottavan poliittisen prosessin aloittamista uudelleen. Kaikki kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuslainsäädännön rikkomiseen syyllistyneet on asetettava vastuuseen. EU tulee harkitsemaan kaikkia vaihtoehtoja, mikäli julmuudet jatkuvat.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Jari Haapiainen, p. 0295 160 406 sekä EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia.

Kuva- ja videomateriaalia