Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppa-neuvosto keskusteli kauppakysymyksistä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.10.2016 14.51
Tiedote 453/2016

Eurooppa-neuvosto keskusteli toisena kokouspäivänään kauppakysymyksistä ja arvioi erityisesti keskeisten kumppanien kanssa meneillään olevien vapaakauppaneuvottelujen tilannetta.

Keskustelut EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimusta koskevien avointen kysymysten ratkaisemiseksi jatkuvat. Suomi pitää ensisijaisen tärkeänä, että ratkaisuun päästään mahdollisimman pian. 

- Suomi on huolissaan kasvaneesta kritiikistä vapaakauppasopimuksia kohtaan. Kasvun ja työllisyyden edistämiseksi on jatkettava päättäväistä työtä sopimusten aikaansaamiseksi. Kyse on myös siitä, ketkä määrittelevät maailmankaupan säännöt. EU-Kanada -vapaakauppasopimusta kohdanneet vaikeudet ovat voitettavissa ja meidän on jatkettava työtä myös TTIP-sopimuksen edistämiseksi, pääministeri Juha Sipilä sanoo.

Suomi pitää myös tärkeänä, että kaupan suojatoimien nykyaikaistamisessa päästään tasapainoiseen ratkaisuun.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Jari Haapiainen, p. 0295 160 406 sekä EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 07 33, valtioneuvoston kanslia.

Kuva- ja videomateriaalia median käyttöön maksutta