FI SV EN

Hallitus uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa

Valtioneuvoston viestintäosasto 13.10.2015 14.54
Tiedote 543/2015

Hallitus tavoittelee työllisyysasteen merkittävää nostoa. Hallitusohjelman mukaan hallitus uudistaa sosiaali- ja työttömyysturvaa tavalla, joka kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja. Hallitusohjelman liitteen 6 mukaan tavoite on säästää 200 miljoonaa euroa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.

Uudistusta on valmistellut epävirallinen Esko Salon johtama työryhmä. Työryhmässä ovat olleet edustettuina työmarkkinaosapuolet. Ehdotuksen mukaan ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kesto alenisi 500 päivästä 400 päivään. Niillä, joilla on alle kolme vuotta työhistoriaa, kesto alenisi 400 päivästä 300 päivään. 58 vuotta täyttäneillä kesto säilyisi 500 päivänä.

Lisäksi omavastuuaikaa pidennettäisiin viidestä seitsemään päivään. Työllistymistä edistävien palvelujen osalta maksettavaa korotettua ansio-osaa alennettaisiin. Uudet korotetun ansio-osan prosentit olisivat 55 ja 25. Pitkän työuran jälkeen maksettavista korotusosista luovuttaisiin. Toimien nettovaikutus julkisiin menoihin olisi arviolta 135 miljoonaa euroa vuoden 2019 menojen tasolla. Arviossa ei ole otettu huomioon dynaamisia vaikutuksia.

Hallitus arvioi kaikkien työllisyyttä ja kilpailukykyä parantavien toimien yhteisvaikutuksia ja hallitusohjelmassa linjattujen toimien toteutumista kevään 2017 kehysneuvottelujen yhteydessä. Hallitus päättää tuolloin alkuperäisten vaikutustavoitteiden saavuttamiseksi mahdollisesti tarvittavista täydentävistä toimista.

Työryhmän ehdotus toimii hallituksen yksityiskohtaisen lainvalmistelun pohjana. Hallituksen esitys valmistuu keväällä 2016. Muutos astuu voimaan vuoden 2017 alusta. Valtiovarainministeriössä tehdyn arvion mukaan työllisyysvaikutus olisi noin 10 000 henkilötyövuotta.

Lisätietoja: talouspoliittinen erityisavustaja Markus Lahtinen, p. 0295 160 404, valtioneuvoston kanslia, budjettipäällikkö Hannu Mäkinen, p. 0295 530 330, valtiovarainministeriö ja hallitusneuvos Esko Salo, p. 0295 163 422, sosiaali- ja terveysministeriö