Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ideoi muutoksia – otakantaa.fi!

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.7.2015 8.59
Tiedote 370/2015

Juha Sipilän hallitus haastaa kesäisen Suomen pohtimaan millaisia muutoksia ihmisten käyttäytymisessä tulee saada aikaan, jotta säästöjä syntyisi, mutta ihmiset voisivat hyvin. Millaiset digitaaliset ratkaisut on saatava kokeiluista monistettavaksi ja laajasti käyttöön, jotta saisimme palveluissa tehokkuutta ja vastaisimme palvelun käyttäjien tarpeisiin? Kaikista näistä on jo paljon tietoa, mutta myös monia asioita, joita ei ole vielä uskallettu kokeilla. Nyt on aika uskaltaa.

Uudistamisen välineinä käytetään digitalisaatiota, normien purkua ja kokeiluja. Valtioneuvosto tukee kokeiluja kolmella tasolla, jotka ovat 1) strateginen taso (hallituksen valitsemat kokeilut kuten perustulo, kielten opiskelu, palvelusetelijärjestelmä, palvelualoite ja vapaakuntakokeilu), 2) kokeilukeskittymien ja kumppaneiden taso (kokeilutoiminta, joka edistää hallitusohjelman tavoitteita ja jossa valtioneuvoston tuki on tarpeen, mutta jota toteutetaan alueilla, järjestökentällä ja elinkeinoelämän toimijoiden keskuudessa) ja 3) laajan toiminnan taso (me kaikki, koko kansalaisyhteiskunta).

Kaikki lähtee ideoista. Ensimmäinen askel ideoinnissa on kesän ajaksi avattu digitaalinen ideapaja Otakantaa.fi-palvelussa. Kysymykset, joihin toivomme näkemyksiä ovat:

  1. Minkä pitäisi muuttua, jotta kokeileminen ja uusien toimintatapojen käyttöönotto olisi helpompaa?
  2. Minkä yhteiskunnallisen epäkohdan ratkaisemisessa pitäisi kokeilla uusia ratkaisumalleja?
  3. Millaisia kokeiluja näet tällä hetkellä ympärilläsi?

Kansalaiset ja yhteisöt voivat tuoda omat ehdotuksensa valtioneuvoston kokeiluideoiksi 5.9.2015 saakka Otakantaa.fi-palvelussa.