Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Katsaus: Vihreä talous ja kiertotalouden kehittäminen Suomen kestävän kehityksen avainalueita

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.6.2016 11.54
Uutinen

YK:n kestävän kehityksen ohjelma Agenda 2030 käynnistyi vuoden 2016 alusta. Agenda 2030 -toimintaohjelman ytimenä on 17 maailmanlaajuista tavoitetta. Suomi pyrkii ohjelman toteuttamisen kärkimaaksi.

Suomen ympäristökeskuksen ja Demos Helsingin Avain 2030 -hankkeessa tunnistettiin Suomen kestävän kehityksen kipupisteet ja menestystarinat kansainvälisten vertailujen ja sidosryhmien näkemysten pohjalta. Hankkeessa tarkasteltiin sekä Suomen lähtötasoa että viimeaikaista kehitystä muihin vauraisiin maihin verrattuna.

Hälyttävä havainto on, että vaikka Suomi menestyy hyvin kansainvälisissä vertailuissa, sijoituksemme on viime vuosina laskenut useimmissa vertailuissa. Varsinkin sosiaaliseen eriarvoistumiseen ja työllisyyteen sekä ilmastokysymysten hoitoon ja luonnonresurssien kulutukseen liittyvissä tavoitteissa on parantamisen varaa. Vihreän talouden ja kiertotalouden kehittämistä koskevat aloitteet ovat tulosten perusteella Suomelle tärkeitä.

Kehitystä kuvaavia mittareita ja niiden hyödyntämistä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa tulee edelleen kehittää. YK:n asiantuntijaryhmä on tunnistanut yli 200 kestävän kehityksen indikaattoria, joilla on tarkoitus arvioida Agenda 2030:n toteutumista. Toistaiseksi ne eivät ole kansallisella tasolla käyttökelpoisia. 

Hankkeen loppuraportti julkaistaan elokuussa 2016. Sen toteutuksesta vastaavat Suomen ympäristökeskus ja Demos Helsinki. 

Kestävän kehityksen avainkysymykset ja toimintasuunnitelma 2030 -hanke toteutetaan osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Suomi tähtää kestävän kehityksen mallimaaksi (Policy Brief 10/2016) 


Lisätiedot: vanhempi tutkija Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 397, jari.lyytimaki(at)ymparisto.fi, tutkija Satu Lähteenoja, Demos Helsinki, p. 044 500 2993, satu.lahteenoja(at)demoshelsinki.fi