Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Koko Suomi kokeilee – ammattikorkeakouluista alueiden dynamoja

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.10.2016 10.53
Tiedote 466/2016

Valtakunnallinen Kokeileva Suomi -kiertue käynnistyy marraskuussa ammattikorkeakoulujen, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n ja valtioneuvoston kanslian yhteistyönä. Kiertue koostuu 19 tilaisuudesta kaikissa Suomen maakunnissa. Kiertueen aikana ratkotaan muun muassa Lapin lentoliikenteen haasteita. Lisäksi palveluiden kehittäjät kokeilevat, minkälaista on elää vanhuksena. Lukuisista ideoista jalostetaan kokeiluin uusia innovaatioita ja työtapoja.

- Yhteistyö ammattikorkeakouluverkoston kanssa on tärkeä askel siihen, että kokeilevasta kehittämisestä voi tulla luonteva toimintatapa kaikkialla Suomessa, toteaa kokeilukulttuurista vastaava kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

Hallitusohjelmaan sisältyvässä kokeilukulttuurin kärkihankkeessa tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, tietoperustaista politiikkaa ja aktiivisesti toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. - Kiertueen aikana nostetaan esiin sitä osaamista, kokeilemisen ja kehittämisen paloa, mitä maakunnista ja paikallistasolta jo löytyy, Vehviläinen lisää.

Kokeileva Suomi -tapahtumat keskittyvät kuluvan vuoden lopulle ja keväälle 2017. Loppuvuoden tilaisuudet ovat Kouvolassa, Turussa, Torniossa ja Seinäjoella.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston puheenjohtaja Tapio Varmola odottaa kiertueesta kokeilujen vauhdittajaa. - Kiertue kirkastaa ammattikorkeakoulujen roolia kokeilukulttuurin edistäjinä. Ammattikorkeakouluilla on erinomaisia kokeilevia toimintatapoja, joista haetaan koko Suomeen levitettäviä hyviä käytäntöjä, Varmola toteaa.

Keväällä 2017 kiertue huipentuu yhteistilaisuuteen, johon osallistuu kokeilevassa kehittämisessä ansioituneita ammattikorkeakoulujen opiskelijoita, henkilökuntaa ja alueiden muita toimijoita kuten yrittäjiä ja työelämän edustajia.

- Haluamme luoda verkostoja ja yhdessä tekemisen tunnetta, kertoo Kokeileva Suomi -hankkeen erityisasiantuntija Annukka Berg, joka vastaa kiertueesta valtioneuvoston kansliassa. - Olemme olleet vaikuttuneita ammattikorkeakoulujen osaamisesta, Berg toteaa.

Koonti kiertueen tilaisuuksista löytyy täältä

Lisätietoja: ministeri Anu Vehviläisen erityisavustaja Tuomas Vanhanen, p. 0295 530 216, tuomas.vanhanen(at)vm.fi , erityisasiantuntija Annukka Berg, Kokeileva Suomi, valtioneuvoston kanslia, p. 050 308 6441, annukka.berg(at)vnk.fi , asiantuntija Juha Viitasaari, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, p. 040 060 6540, juha.viitasaari(at)arene.fi