Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Juha Sipilä Eläkeliitto ry:n Huominen tehdään yhdessä -juhlaseminaarissa

Julkaisuajankohta 24.1.2017 12.06
Puhe

Finlandia-talo

(muutosvarauksin)

Suomi100 -juhlavuoden vietto alkoi uudenvuodenaattona ja huipentuu itsenäisyyspäivään. Suomea juhlitaan koko vuosi koko maassa. Juhlavuotena katsomme kolmeen suuntaan: historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen.

Suomi on kokenut itsenäisyyden aikana murroskausia, sotia ja lamavuosia. Tämä sukupolvi tässä salissa on antanut kaikkensa sen hyväksi, että niistä olemme selvinneet. Te olette uskoneet tulevaisuuteen silloin, kun olemme kansana olleet inhimillisesti epävakaassa ja murheellisessa tilassa. Samalla taloudelliset rahkeet ovat olleet hyvin niukat. Olette rakentaneet maata vahvasti niillä voimavaroilla, jotka ovat olleet käytettävissänne. Samalla olette kasvattaneet uuden sukupolven.

Sadan vuoden ajan me suomalaiset olemme tahtoneet pitää huolta siitä, että koko kansa pysyy yhteiskunnan kehityksessä mukana. Keskeinen osa tarinaamme ja menestystämme ovat olleet mahdollisuuksien ja toimeentulon luominen kaikille suomalaisille sekä lähimmäisestä välittäminen. Tästä on pidettävä myös jatkossa kiinni.

Avainasemassa ovat uudet työpaikat ja talouden saaminen pysyvään kasvuun. Työn kautta turvaamme hyvinvointiyhteiskunnan tuleville sukupolville. Näin varmistamme hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ja etuudet myös ikäihmisille. Nyt talous on alkanut kääntyä nousuun ja työttömyys laskuun. Myönteistä kehitystä on vahvistettava kaikin keinoin. Velkaantumiskehityksen pysäyttämiseksi olemme joutuneet säästämään etuuksista. Se on ollut erittäin epäkiitollinen tehtävä. Joka päivä kysyn itseltäni peiliin katsoen: Teemmekö varmasti oikeita asioita oikeassa järjestyksessä.

Tiukoista raameista huolimatta olemme pystyneet tekemään myös joitain parannuksia. Laitamme omaishoitoa ja ikäihmisten palveluja kuntoon. Sotaveteraanit saavat paremmat palvelut. Takuueläkkeeseen tehdään tällä kaudella kaksi tasokorotusta. Noin miljardin veronkevennykset olemme pääosin kohdistaneet pieni- ja keskituloisiin sekä eläkeläisiin.

Hyvät ystävät!

Tänään iäkkäiden olot ovat paremmat kuin koskaan aikaisemmin maassamme.  Olemme määrätietoisin ponnistuksin mahdollistaneet yhä pidemmän elämän yhä useammalle suomalaiselle. Työtä tasa-arvoisemman ja arvokkaan vanhuuden toteutumiseksi on jatkettava.

Moni iäkäs ihminen kokee elämänsä vaikeaksi. Murheina ovat yksinäisyys, toimeentulo ja epävarmuus tulevasta. Asetin viime viikolla työryhmän. Sille antamani toimeksianto on kunnianhimoinen: pysäyttää yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys. Sen tärkeä tehtävä kattaa tietysti myös iäkkäämmät kansalaiset: kaikki Suomessa asuvat elämäntilanteesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Koko yhteiskunnan on panostettava ja kannustettava ikääntyvän väen toimintakyvyn säilymiseksi. Tiedämme entistä paremmin, millä tavoin iäkkäimpiä voidaan kuntouttaa sairauksien jälkeen, miten torjutaan muistin heikentymistä ja miten toteutetaan yhteisöllisen asumisen malleja. Moni haluaa asua pitkään omassa kodissaan. Sen mahdollistamiseksi tarvitaan oikeanlaista kotiapua, hoivaa ja kuntoutusta. Onnistuneita esimerkkejä on eri puolilla maata. Parhaillaan käynnissä olevassa ikääntyneiden kotihoidon ja kaikenikäisten omaishoidon kärkihankkeessa tehdään hyvää kehittämistyötä. Siinä luodaan iäkkäille sekä omais- ja perhehoitajille nykyistä yhdenvertaisempia, paremmin koordinoituja ja kustannusten kasvua hillitseviä palveluja. Iäkkäiden palvelujen kehittämisen painopisteenä on jo pitkään ollut laitoshoitopainotteisuuden purkaminen ja kotiin annettavien palvelujen valikoiman laajentaminen.

Digitalisaatio, sähköiset yhteydenpitovälineet ja avustavat robotit ovat tulevaisuudessa entistä keskeisemmässä roolissa kaikkien ihmisten kotona asumisessa. Ne mahdollistavat osaltaan hyvin palveluiden tuomisen kotiin. Näitä mahdollisuuksia on rohkeasti hyödynnettävä entistä enemmän.

Tietokoneet ja älypuhelimet sekä niiden jatkuva kehittyminen ovat osalle ikäihmisistä pelottavia ja taloudellisesti raskaita. Osa taas toimii niiden kanssa erittäin luontevasti. Ministeri Anu Vehviläinen on ottanut asiakseen ”digisyrjäytymisen” estämisen. Vastikään järjestettiin hänen toimestaan keskustelu asiasta lukuisten järjestöjen kanssa. Keskustelussa pohdittiin eri väestöryhmien tarpeita tässä digitalisoituvassa yhteiskunnassa, jotta ne olisivat ymmärrettäviä ja helppokäyttöisiä. Niille, jotka eivät syystä tai toisesta voi käyttää sähköisiä palveluita, on lailla turvattava vaihtoehtoiset asiointitavat. Vehviläinen on perustamassa tälle tärkeälle asialle neuvottelukuntaa.

Eläkeläisjärjestöt ovat ansiokkaasti olleet mukana opastamassa vanhempaa väkeä tekniikan hyödyntämisessä. Tehdään tässä jatkossakin hyvää yhteistyötä.

Hyvät eläkeliittolaiset!

Satavuotiaan Suomen motto on Yhdessä: Yhdessä tekeminen, Yhdessä eläminen ja Yhdessä kohti tulevaisuutta. Nämä teemat sopivat hyvin arvokkaaseen vanhuuteen ja sen kehittämiseen.

Tähän teemaan sopii ylisukupolvisuus. Ylisukupolvisuus on suurten yhteiskunnallisten periaatteiden ohella tavallista arkea, jossa eri-ikäiset kohtaavat.  Kaikki me tiedämme isovanhempien roolin lastenlasten elämässä. Isovanhempien suhde lapsenlapsiin on usein rentoutuneempi kuin aikanaan omiin lapsiinsa. Tämä mahdollistaa arjesta irtautumisen ja leikkiin ryhtymisen. Samaten älypuhelimet mahdollistavat uudella tavalla sukupolvien kohtaamisen.

Kaikilla ei ole omia isovanhempia tai he eivät voi olla osana arkea esimerkiksi pitkien välimatkojen vuoksi. Tämän vuoksi on tärkeää luoda toimintaa, jossa sukupolvien vuorovaikutus toteutuu ilman sukulaissuhdetta. Osa sukupolvien vuorovaikutusta ovat myös onnistuneet asumisen ja kaavoittamisen ratkaisut kunnissa ja kaupungeissa.

Tämän päivän ikäväki on halukas toimimaan ja osallistumaan. Lastenhoitoapuna ja omaishoitajana ikäihmiset toteuttavat erittäin arvokasta tehtävää.  Eläkeläisten vapaaehtois- ja harrastustoiminta rikastuttaa kulttuurielämää ja auttaa monia arjessa. Te Eläkeliitto olette maamme suurin eläkeläisjärjestö. Olette erinomainen esimerkki yhteisöllisyydestä eri puolilla Suomea. Toimintanne synnyttää hyvinvointia ja ehkäisee yksinäisyyttä. Tämä heijastuu myös lähiympäristöön. Järjestönne kautta sivistätte ja autatte ihmisiä pysymään ajassa mukana. Autatte eläkeläisten äänten kuulumista yhteiskunnassamme.

Kannustan eläkeläisiä ja järjestöjä olemaan aktiivisesti mukana kehittämisessä omilla paikkakunnillaan. Yksi väylä ovat vanhusneuvostot, joissa on mukana huomattavan paljon asiantuntevia ja osaavia ikäihmisiä. Tätä voimavaraa kuntien ja tulevien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjien, maakuntien, todella kannattaa hyödyntää.

Teillä keskinäinen yhteydenpito, naapurista välittäminen ja auttaminen ovat yhä voimissaan. Siirtäkää tällaisen arkipäiväisen välittäminen kulttuuria ja toimintamalleja tuleville sukupolville. Ilman välittämistä ei yhteiskunta toimi. Ilman sitä ei inhimillinen välittäminen toteudu. Valtion puolella tätä arvostetaan ja käytännön toimin tuetaan.

Eteenpäin elävän mieli – niin nuoren kuin vanhankin. Hyvin vanhoiksi eläneitä ihmisiä yhdistää yleensä elämänusko, positiivisuus vaikeissakin tilanteissa ja työteliäisyys. Toimitaan yhdessä toinen toisiamme arvostaen ja toisiltamme oppien. Siinä on hyvinvoinnin rakennuspuita jokaiselle meistä ja koko maallemme.

Valtioneuvoston puolesta toivotan Teille kaikille oikein hyvää juhlaseminaaria ja itsenäisyyden juhlavuotta! Vietetään tätä vuotta Yhdessä!