Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppalaisen päätöksenteon on pohjattava vahvaan arvopohjaan
Pääministeri Juha Sipilän puhe Euroopan arvot ja EU:n tulevaisuus -keskustelutilaisuudessa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.11.2017 14.44
Puhe

(muutosvarauksin)

Tämän tilaisuuden teema on minulle hyvin läheinen ja tärkeä. Olen korostanut arvojen merkitystä päätöksenteon pohjana kaikissa niissä työyhteisöissä, joissa olen toiminut. Arvot testataan käytännön toiminnassa, on kyse sitten yrityksestä, poliittisesta puolueesta, maan hallituksesta tai Euroopan unionista.

Aluksi on syytä muistuttaa eurooppalaisten arvojen historiasta, siitä pohjasta, jolle olemme myöhemmin rakentaneet myös Euroopan unionia. Historian näkökulmasta voidaan sanoa, että EU on rakennettu hellenistisen sivistyksen, roomalaisen oikeuskäytännön ja kristinuskon perinnölle. Viime vuosisadan alkupuolella pyrkimys rauhaan nousi päätavoitteeksi ensimmäisen ja toisen maailmansodan veristen kokemusten seurauksena. Kuitenkin vasta toinen maailmansota ja holokaustin kauhut synnyttivät määrätietoisen tahtotilan pyrkiä ponnekkaasti kohti pysyvää rauhaa ja yhteistyötä.

Toukokuussa 1950 Ranskan pääministerin Robert Schumanin antamasta julistuksesta muodostui lähtökohta rauhanomaisen Euroopan rakentamiselle. Keskeiset eurooppalaiset johtajat näkivät, että kokonaan toisenlaisen, paremman Euroopan yhdistävänä tekijänä tulisivat olemaan juuri yhteiset arvomme. Seuraavana vuonna allekirjoitetusta Pariisin sopimuksesta alkaen on uudenlaista Eurooppaa rakennettu yhdessä tuumin ja päättäväisesti.

Eräs keskeinen Schumanin ja muiden EU:n perustajaisien esiin nostama käsite oli yhteisvastuullisuus. Taloudellista ja poliittista elämää ei vie eteenpäin ainoastaan vapaa kilpailu vaan yhdessä koettu vastuu myös vastapuolena koetun osapuolen kohtuullisesta pärjäämisestä.

Tämän historia on hyvä muistaa, kun tarkastelemme tämän päivän Euroopan unionia, sen arvopohjaa ja päätöksentekoa. Eurooppalaiseen arvopohjaan sisältyy enemmän kuin tällä hetkellä suosiossa olevat arvostukset tai ohimenevät ihanteet. Niissä on kysymys unionin toimintaa ohjaavista periaatteista. Arvot viittaavat niihin perusajatuksiin, joita pidetään pysyvästi niin tärkeinä, että koko yhteisön on syytä määrätietoisesti ponnistella niiden saavuttamiseksi.

Euroopan unionin perussopimuksessa unionin perusarvoiksi on määritelty ihmisarvo ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot yhdistävät jäsenvaltioita eikä unioniin voi kuulua yhtään maata, joka ei tunnusta näitä arvoja. Alun perin Euroopan unioni oli nimenomaan arvoyhteisö. Se on hyvä tänäkin päivänä muistaa kaiken päätöksenteon pohjana. Kuinka EU.n arvot sitten konkreettisesti heijastuvat päätöksenteossa?

Neuvottelut uusien jäsenehdokkaiden kanssa ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka arvopohja käytännössä vaikuttaa jäsenmaihin. Kööpenhaminan kriteerien mukaisesti ehdokasmaan tulee kunnioittaa näitä unionin perusarvoja, jotta sille voidaan myöntää jäsenyys tässä arvoyhteisössä.

Ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen pitää mielestäni näkyä kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Tässä kohtaa haluan nostaa esille esimerkiksi kysymyksen maahanmuutosta. Meillä suurimmalla osalla varmasti sydän sanoo, että niitä, jotka pakenevat sotaa, jotka kärsivät ja tarvitsevat apua, on yhdessä autettava. Meidän on kuitenkin kyettävä tekemään se säilyttäen yhteiskuntarauhan ja oikeudenmukaisuuden. Meidän tulee nähdä myös väärinkäytösten läpi.

Ihmisoikeus ja ihmisarvo ovat jakamattomia ja niitä tulee yksiselitteisesti kunnioittaa kaikessa päätöksenteossa. Emme saa sulkea silmiä julmalta ihmissalakuljetukselta tai niiltä tuhansilta menehtyneiltä, jotka ovat kuolleet yrittäessään päästä Eurooppaan. Emme saa myöskään sulkea silmiltä EU.n sisällä tapahtuvalta väkivallalta, emme väheksynnältä, emme luokkahuoneessa tapahtuvalta kiusaamiselta. Kaikki tämänkaltainen julmuus tulee yksiselitteisesti tuomita jo yhteisen arvopohjankin puitteissa. Kaiken päätöksenteon läpi on kyettävä tunnistamaan ihminen ja hänen oikeutensa, tarpeensa ja jokaisen jakamaton ihmisarvo.

Toteutuuko eurooppalainen kansanvalta? Paljon puhutaan siitä, että eurooppalaista päätöksentekoa pitäisi pystyä tuomaan lähemmäs kansalaista. Olen tästä samaa mieltä, ihmisten tulee kyetä osallistumaan entistä paremmin eurooppalaiseen päätöksentekoon. Epäluulot ja kritiikki kumpuaa usein osattomuudesta ja uskon, että tämä on myös osittain EU:n ongelma. Vahva kansanvalta ja demokraattiset periaatteet takaavat meille vakaan ja keskustelevan yhteiskunnan. Sitä haluan edistää.

Pyrkimyksen tasa-arvoon pitää senkin näkyä kaikessa eurooppalaisessa päätöksenteossa. Ensinnäkin meidän pitää edistää kaikin tavoin sukupuolten välistä tasa-arvoa. EU:ssa olemme paremmalla tasolla kuin monessa muussa maanosassa, mutta täälläkin parannettavaa riittää. Tämän vuoksi EU:n sosiaalinen ulottuvuus on tärkeä ja keskeinen kokonaisuus, jossa toimet tasa-arvon edistämiseksi esimerkiksi työelämässä tulee huomioida vahvemmin.

Tässä kohtaa haluan myös nostaa esille periaatteen alueellisesta tasa-arvosta. EU-politiikassa tämä on aina ollut yksi ohjaavista periaatteista. Alueellisia eroja on unionin historian ajan pyritty kaventamaan vahvan koheesiopolitiikan avulla. Niitä alueita, jotka ovat jääneet kehityksestä jälkeen tuetaan EU-budjetin kautta. Tämä on tuottanut tuloksia, monen alueen BKT on noussut, ja kehityserot ovat kaventuneet.

Arvoisat kuulijat,

Arvojen määrittely on aina subjektiivinen prosessi, jossa voidaan päätyä myös ristiriitatilanteisiin. Viime aikoina on vakavasti keskustelu esimerkiksi Puolan ja Unkarin kohdalla siitä, kuinka EU voi puuttua tilanteisiin, jos jäsenmaa ei enää noudata yhteisesti sovittuja arvoja. Lissabonin sopimuksen artikla seitsemään on kirjattu mahdollisuus rajoittaa jäsenmaan äänestysoikeutta jäsenmaiden yhteisessä päätöksentekoelimessä, neuvostossa. Päätös vaatii kuitenkin kaikkien muiden jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Niinpä joudummekin nyt Euroopan unionissa miettimään, mitä oikeusvaltioperiaate yhtenä keskeisenä arvonamme merkitsee. Olemme tottuneet ymmärtämään sen niin, että oikeudenkäytöstä vastaa lakien ja niiden sisällön läpikotaisin tunteva virkamiehistö, oikeuslaitos. Heidän ratkaisunsa perustuvat lakiin ja harkitun laintulkinnan perinteeseen, ei vallitsevaan poliittiseen mielipiteeseen.

Olemme pahasti tuuliajolla, jos lakia lakataan kunnioittamasta keskeisenä yhteiskunnan perustekijänä. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa käytännön tilanteessa ennen kaikkea vapaata ja riippumatonta oikeuslaitosta.

Yhteinen eurooppalainen haasteemme näyttää nyt olevan, kuinka valvomme oikeusvaltioperiaatteen toteutumista yhteisenä arvonamme? Onko siinä kaikkialla kysymys sellaisesta perusarvosta jonka yli ei pääse jyräämään mikään muu arvo? Mielestäni näin tulee olla. Oikeusvaltioperiaatteen pitää olla yhteinen vahva pohja kaikille EU:n jäsenvaltioille.

Toinen ristiriitatilanne liittyy maahanmuuttokriisiin. Missä määrin Eurooppaan saapuvilta voidaan odottaa samaa arvopohjaa, kun yhtenä EU:n perusarvona on tasa-arvo ja toisaalta mielipiteen- ja sananvapaus? Nämä ovat kysymyksiä, joita jokainen EU:n päättäjä joutuu näinä päivinä pohtimaan. Samalla joudumme myös miettimään itseämme ja omaa suhtautumistamme ohjaavia arvoja sekä tapoja, joilla niitä toteutamme. Millaisiin ratkaisuihin meitä haastavat ja jopa velvoittavat sellaiset arvot kuten hädässä olevan auttamisen ja jokaisen ihmisen ihmisarvon puolustamisen?

Arvot eivät päästä meitä vähällä. Ne kutsuvat meitä jatkuvaan pohdintaan ja asioiden merkityksen puntarointiin. Haasteenamme on tasapainon löytäminen erilaisten ja joskus vastakkaistenkin arvojen vaatimusten suhteen.

Nyt kun islam lukuisine tulkintoineen ja sen edustamat arvot ovat vahvemmin läsnä koko Euroopassa ja myös yhteiskunnassamme, saattaa kiusauksena olla lähteä reippaasti vastustamaan itsellemme vieraiden arvojen rantautumista. Meidän on kuitenkin syytä kysyä ensin itseltämme, mitkä ovat ne omat, kestävät eurooppalaiset arvomme, joiden mukaan itse pyrimme ohjautumaan.

Islamin läsnäolo haastaa meitä laajemminkin kehittämään uskonnollista lukutaitoamme. Lietolainen pappi Mari Leppänen on kuvannut hyvin sitä, miten erilaiset uskonnot ja katsomukset ovat nousseet näkyväksi osaksi todellisuuttamme. Esimerkiksi uskonnon opetuksen merkitys korostuu tästä näkökulmasta. Tiedon puute johtaa uskontojen väärinkäyttöön niiden sisällä ja ulkopuolella. Myös erilaisten katsomusten vuoropuhelulle ja uskontojen väliselle rauhantyölle on yhä suurempi tarve.

Uskontojen, vakaumusten ja kulttuuritaustojen näkyminen, turvallinen rinnakkainelo, vuoropuhelu ja yhteistyö lisäävät yhteiskuntarauhaa. Ratkaisua ei pidä hakea uskontojen tai niiden tapojen häivyttämisellä julkisesta tilasta. Äärimmillään maan alle painettu uskonnollisuus synnyttää radikalisoitumista. Vain se mikä on julkisesti nähtävänä, voi olla myös julkisen keskustelun ja kriittisen arvioinnin kohteena. Tämä keskustelu ja arviointi voi auttaa myös löytämään yhteisiä arvoja yli uskontorajojen.

Ehkä eurooppalaisuus saattaisi nyt olla asia, jota voisimme pitää ajankohtaisena arvonamme: että korostamme eurooppalaista tapaa hahmottaa yhteiskunta. Sen ytimessä ovat ihmisarvo, oikeusvaltio, ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Juuri yhteiset, historialliset, eurooppalaiset arvomme ovat ohjanneet meitä nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme luomisessa.

Eurooppalaisuutemme korostaminen ei estä meitä rakastamasta kotimaatamme ja arvostamasta kaikkea sitä, mitä on 100-vuoden aikana rakennettu.