Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä ASEM-huippukokoukseen Mongoliaan

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.7.2016 13.52
Tiedote 309/2016

Pääministeri Juha Sipilä osallistuu Aasian ja Euroopan maiden ASEM-huippukokoukseen Ulaanbaatarissa, Mongoliassa 15. ja 16. heinäkuuta. ASEMin (Asia-Europe Meeting) 20-vuotisjuhlakokouksen keskeisin teema on Aasian ja Euroopan kumppanuuden ja yhteyksien vahvistaminen.

Suomelle ASEM on Euroopan ja Aasian maiden vuoropuhelun ja yhteistyön keskeisin foorumi. Epämuodollisen luonteensa ansiosta ASEM mahdollistaa avoimen vuoropuhelun ajankohtaisista poliittisista, taloudellisista ja kulttuurikysymyksistä. Suomen kannalta on tärkeää, että ASEMissa voidaan vahvistaa yhteistä sitoutumista kansainvälisen oikeuden periaatteisiin sekä konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun. Euroopan ja Aasian maita on tärkeää tuoda lähemmäs myös muissa kansainvälisissä kysymyksissä, kuten ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyen sekä terrorismin vastaisessa toiminnassa.

Suomi korostaa myös ASEMin avoimuutta suhteessa eri sidosryhmiin kuten kansalaisyhteiskuntaan, nuoriin, yritysmaailman toimijoihin sekä ammattiyhdistysliikkeeseen.

Kokousohjelman lisäksi pääministeri Sipilällä on Ulaanbaatarissa kahdenvälisiä tapaamisia Aasian maiden johtajien kanssa.

ASEM perustettiin vuonna 1996 vahvistamaan Aasian ja Euroopan maiden vuorovaikutusta ja yhteisymmärrystä. Huippukokous järjestetään kahden vuoden välein vuorotellen Aasiassa ja Euroopassa. Kokoukseen osallistuu noin 50 maata sekä EU:n ja Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö ASEANin johto. ASEMin 10-vuotishuippukokous järjestettiin Helsingissä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 2006.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Anna-Kaisa Heikkinen, p. 040 748 3867 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

Yhteydenotot kokouksen aikana: EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 050 468 5302, valtioneuvoston kanslia