Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä Tukholmaan

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 18.8.2017 13.15
Tiedote 362/2017

Pääministeri Juha Sipilä tekee työvierailun Ruotsiin perjantaina 25. elokuuta, jolloin Tukholmassa vietetään Suomi 100-kaupunkijuhlaa. Pääministeri Sipilä osallistuu juhlallisuuksiin yhdessä Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kanssa, ja käy tämän kanssa myös viralliset keskustelut ajankohtaisista aiheista.

Pääministerit keskustelevat tapaamisessaan muun muassa maiden kahdenvälisistä suhteista ja yhteistyöstä etenkin biotalouden alalla. Lisäksi aiheina ovat ajankohtaiset kansainväliset kysymykset sekä EU-asiat kuten EU:n puolustusulottuvuuden kehittäminen, muuttoliike, sekä ilmasto ja energia (ml. LULUCF).

Pääministeri Sipilä ja pääministeri Löfven osallistuvat Suomen Tukholman suurlähetystön koordinoimaan iloiseen kaupunkifestivaaliin Tukholman sydämessä, Kungsträdgårdenin tori- ja puistoalueella. Kolmipäiväinen STHLM/SUOMI –kaupunkijuhla on suurin Suomen rajojen ulkopuolella järjestettävä juhlavuoden yleisötapahtuma. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.

Osana Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksia pääministeri Sipilä ja pääministeri Löfven osallistuvat myös tilaisuuteen, jossa paljastetaan suomalaistaiteilija Marja Kanervon ÅR TAL –veistos Tukholman keskustassa Engelbrektsplanilla. Teos on osa taideprojektia ”Kaksi maata – yksi tulevaisuus”. Ruotsalaisen taiteilijan Eva Langen teos julkistetaan myöhemmin Helsingissä.

Lisätietoja pääministerin ohjelmasta: erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia

LisätietojaTukholman kaupunkijuhlasta: lehdistö- ja kulttuurineuvos Niina Hyrsky, p. +4670843997, [email protected], Suomen Tukholman suurlähetystö.

Suomen suurlähetystö, Tukholma, uutinen

STHLM/SUOMI 

Lisätietoja taideteoksen paljastustilaisuudesta: taideprojektin puheenjohtaja Henry Wiklund, p. 040 586 1330

Hanasaari, tiedote 18.8.