Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministerit Sipilä ja Medvedev tapasivat Oulussa

Government Communications Department
Julkaisuajankohta 9.12.2016 15.50 | Julkaistu suomeksi 9.12.2016 klo 15.54
Tiedote 542/2016

Pääministeri Juha Sipilä tapasi Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin Oulussa 9. joulukuuta. Pääministereiden tapaaminen keskittyi maiden kahdenvälisiin suhteisiin, kuten kauppa- ja talouskysymyksiin. Tapaamisessa käsiteltiin lisäksi EU:n ja Venäjän välisiä suhteita sekä muita alueellisia ja kansainvälisiä kysymyksiä, kuten Ukrainan ja Syyrian tilannetta. Kyseessä oli pääministerien toinen kahdenvälinen tapaaminen.

”Tapasimme kollegani pääministeri Medvedevin kanssa Pietarissa tammikuussa. Totesimme silloin, että naapurimaina meidän on tärkeää ylläpitää vuoropuhelua molemmille maille tärkeistä kahdenvälisistä ja kansainvälisistä aiheista. Olen iloinen siitä, että tapaamisemme toteutui täällä kotiseudullani Oulussa”, pääministeri Sipilä sanoi.

Venäjä on Suomelle edelleen tärkeä kauppakumppani, vaikka maiden välinen kauppavaihto on laskenut merkittävästi huippuvuosista. Pääministerit totesivat myös, että kolmen vuoden tauon jälkeen marraskuun lopulla Moskovassa järjestetty hallitustenvälisen talouskomission yhteiskokous sujui hyvin.

Pääministereiden tapaamisessa ratkaistiin myös Pietarissa sijaitsevan Suomi-talon tuleva asema. Suomi ostaa Venäjältä Suomen Pietarin-instituutin, Suomi-koulun sekä useiden suomalaisten elinkeinoelämän ja alueellisten toimijoiden kotipesänä toimivat Suomi-talon tilat, mikä turvaa niiden toimintaympäristön jatkuvuuden Pietarissa myös tulevaisuudessa.

Pääministerit keskustelivat myös ympäristöasioista ja arktisista kysymyksistä. Suomi ottaa ensi vuoden toukokuussa vastaan Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden. ”On tärkeää, että arktiset kysymykset säilyvät vastakin rakentavan kansainvälisen vuoropuhelun foorumina”, pääministeri Sipilä tähdensi.

Arktisiin asioihin liittyy Koillisväylän tietoliikennekaapeli, josta Suomi teetti hiljattain asiantuntijaselvityksen. Suomi käy asiasta keskusteluja useiden keskeisten kumppanimaiden kanssa.

”Koillisväylän tietoliikennekaapeliin liittyy suuria mahdollisuuksia, ja se olisi toteutuessaan nopea tietoliikenneyhteys Euroopan ja Aasian välillä. Suomelle on tärkeää, että tämä hanke olisi laajapohjainen ja kansainvälinen ja että se toteutettaisiin kaupalliselta pohjalta”, Sipilä sanoi.

Kansainvälisissä aiheissa pääministeri Sipilä toisti Suomen aiemmat kannat sekä Ukrainasta että Syyriasta. Suomi on sataprosenttisesti EU:n pakotepolitiikan ja yhtenäisyyden takana. EU:n Venäjän-vastaisten pakotteiden poistamisen ensimmäinen edellytys on Minskin sopimuksen toimeenpano.

”Olemme hyvin huolestuneita siitä, että taistelut Itä-Ukrainassa ovat jälleen kiihtyneet. Syyrian osalta Suomi on toistuvasti ilmaissut syvän huolensa sotatilanteen jatkuvasta kärjistymisestä. Olemme tuominneet jyrkästi Assadin hallinnon sekä sitä tukevien tahojen sotilaalliset toimet siviileitä ja siviilikohteita vastaan”, pääministeri Sipilä sanoi.

Lisätietoja: erityisavustaja Anna-Kaisa Heikkinen, valtioneuvoston kanslia, p. 040 748 3867 ja osastopäällikkö Maimo Henriksson, ulkoasiainministeriö (itäosasto), p. 0295 351 247