Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministerit Sipilä ja Medvedev tapasivat Pietarissa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.9.2017 15.55
Tiedote 417/2017

Pääministeri Juha Sipilä on keskustellut Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa Pietarissa torstaina 21. syyskuuta. Lisäksi pääministerit osallistuivat Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin avajaisiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaan liittyen.

Pääministeri Sipilä ja pääministeri Medvedev keskustelivat maiden ajankohtaisista kahdenvälisistä kysymyksistä, kuten taloussuhteiden edistämisestä.

"Totesimme kollegani kanssa, että Suomen ja Venäjän kaupassa sekä matkailussa on tapahtunut myönteistä kehitystä sitten viime tapaamisemme joulukuussa Oulussa. Rajanylitysten ja viisumihakemusten määrä on kääntynyt uudelleen kasvuun. Venäläisten turistien määrä Suomessa yöpymisillä laskettuna on kasvanut 19 %", pääministeri Sipilä sanoi.

Pääministerit puhuivat myös ympäristökysymyksistä kuten Krasnyi Borin ongelmajätekaatopaikasta sekä mustasta hiilestä. Arktisen neuvoston maat ovat asettaneet tavoitteekseen vähentää arktisen alueen ilmastonmuutosta voimistavia mustan hiilen päästöjä.

Kansainvälisten kysymysten osalta pääministerit keskustelivat muun muassa EU:n ja Venäjän välisistä suhteista sekä Ukrainan tilanteesta.

"Ukrainan konflikti leimaa Euroopan Unionin ja Venäjän suhteita. Suhteet ovat riippuvaiset konfliktin ratkaisemisesta. Pakotejärjestelyistä huolimatta EU ja Venäjä ovat naapureita ja yhteistyö monilla sektoreilla on molempien intresseissä. Dialogi on joka tapauksessa tärkeää", pääministeri Sipilä sanoi.

Pääministeri Sipilä ja pääministeri Medvedev puhuivat myös Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin avajaisissa. Maiden välisen 18. kulttuurifoorumin teemana on ”Kulttuurin sadat kasvot” ja se on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma Venäjällä.

Pääministeri Sipilä tapasi myös suomalais- ja venäläisyritysten edustajia Pietarin Suomi-talossa, jonka ostamisesta Suomen valtiolle pääministeri Sipilä ja pääministeri Medvedev sopivat Oulussa viime joulukuussa. Pääministerin ja suomalaisyritysten keskustelutilaisuudessa yritykset kertoivat näkemyksiään Venäjästä markkina-alueena sekä liiketoimintansa kehittymisestä.

Suomalaisyrityksistä tilaisuuteen osallistuivat: Meka Pro Oy, Bonava, Wärtsilä Oyj, Tikkurila Oyj, East Office of Finnish Industries Oy, Paroc Group Oy, Itella Russia, Propria Oy, Governia Oy, Stora Enso, Valio Oy, Accountor, Arctech Helsinki Shipyard Oy, Finnvera Oyj, Itamaa Oy, Gaia Consulting Oy, Raute Oyj, Neste Petersburg Oy, OP Yrityspankki Oyj, Aker Arctic Technology Oy, ZAO Ames/ Nor-Maali Oy ja Arctia Oy.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Jani Raappana, p. 0295 160 306

Valokuvia median käyttöön