Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Paikkatiedot liitettävissä Suomi.fi-palveluväylään

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.9.2016 9.32
Uutinen

Kansallisen Palveluarkkitehtuurin (KaPA) puitteissa on määritelty palvelujen harmonisointiin ja yhteentoimivuuteen tähtääviä periaatteita, joiden mukaisesti myös paikkatietopalvelut tulisi voida kytkeä Suomi.fi-palveluväylän kautta sovellusten saavutettavaksi. Sovitinpalvelun avulla operatiivinen paikkatietojen rajapintapalvelu voidaan liittää palveluväylään ilman, että palveluun tarvitsee tehdä muutoksia. Mm. tämä käy ilmi tänään julkistetusta Paikkatiedot palveluväylässä –hankkeen loppuraportista.

Paikkatietojen kytkemistä Suomi.fi-palveluväylään selvitettiin valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan  hankkeessa, jota johti Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus ja jonka muina osallistujina olivat Suomen Ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus ja Geologian tutkimuskeskus.

Selvityksen mukaan olemassa olevien INSPIRE- (Infrastructure for Spatial Information in the European Community) ja OGC- (Open Geospatial Consortium) yhteensopivien palvelujen näkökulmasta katsoen Suomi.fi-palveluväylä tulee nähdä mahdollisuutena paikkatietojen hyödyntämiseen uuden tyyppisissä sovelluksissa ja uusilla sovellusalueilla. Hankkeessa kehitetyn sovitinpalvelun avulla operatiivinen INSPIRE/OGC-yhteensopiva rajapintapalvelu voidaan liittää palveluväylään ilman, että palveluun tarvitsee tehdä mitään muutoksia.

Palveluväylän tarjoamat merkittävimmät hyödyt

Palveluväylän ja muiden KaPA-komponenttien tarjoamat merkittävimmät hyödyt paikkatietosovellusten näkökulmasta ovat selvityksen mukaan: a) tietoturvallinen tiedonsiirto liityntäpalvelimien välillä avoimen Internetin yli, b) kattavan lokituksen mahdollistama transaktioiden jäljitettävyys tiedonsiirtoväylän tarjoamana palveluna, c) keskitetyn kansallisen tunnistusratkaisun tarjoama mahdollisuus kattavaan tunnistamiseen ilman sovelluskohtaista käyttäjätiedonhallintaa, d) kansallisen luottamusverkoston puitteissa tapahtuva kertakirjautuminen, joka helpottaa erityisesti eri tietolähteistä tietoa integroivien sovellusten kehittämistä.

Paikkatietopalvelujen liittäminen palveluväylään

Sovitinpalveluissa tarvitaan sekä pieniä toimijoita palveleva kansallinen keskitetty ratkaisu että organisaatio- ja palvelukohtaisia dedikoituja toteutuksia. Jos asiakaspuolelle toteutetaan sovitinpalvelu, joka sovittaa väyläliikenteen muuhun kuin INSPIRE/OGC-yhteensopivaan tiedonsiirtoon, voidaan tarjota luontevasti tukea myös uudentyyppisille helppokäyttöisille Web-sovellusten kehittämiseen soveltuville rajapinnoille.

Selvityksessä painotetaan, että avoimien tietoaineistojen ja palvelujen tuottamien tietosisältöjen tulisi olla KaPA-palvelujen hyödynnettävissä myös ilman kytkeytymistä Suomi.fi-palveluväylään. Palveluväylään liittymisen kustannusvaikutukset voivat olla tiedontuottajaorganisaatioille merkittäviä – erityisesti kiristyneiden palvelutasovaatimusten takia. Siksi on tärkeää, että KaPAn tarjoamien tukipalveluiden hinnoittelu ei muodostu esteeksi niiden laajamittaiselle käyttöönotolle.

Selvitys toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Selvityshankkeen tulokset käyvät ilmi julkaistusta loppuraportista ”Paikkatiedot palveluväylässä”

Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Lassi Lehto, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus, p. 050 572 1611 ja professori Tapani Sarjakoski, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus, p. 040 755 4852.