Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suomi 100 -avajaiset 31.12.
Pipo mukaan, raketit kotiin!

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.12.2016 12.50
Tiedote 574/2016

Suomi 100 -juhlavuoden avajaisia vietetään Helsingissä uudenvuoden aattona 31.12.2016 Töölönlahdella ja Kansalaistorilla. Hauskaa ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille juhlijoille koko päivän yli 20 eri pisteessä ja illalla jopa Mannerheimintie muuttuu tanssilattiaksi.

Pikkuväen omat bileet pidetään Oopperan ulkolavalla Pikku Kakkosen väen johdolla klo 13 ja 15. Samassa paikassa We Love Helsingin DJt tanssittavat yleisöä klo 18–24. Puistolavalla Oopperan ja Finlandia-talon puolivälissä etkoillaan alkuillasta klo 18-21 ja lavalle nousee timanttinen kattaus kovassa nousukiidossa olevia artisteja.

Kansalaistorilla meno alkaa klo 21 Tavastian Lauantaidiskon tahtiin. Uuden vuosisadan bileissä klo 22-01 on mukana yli 300 esiintyjää, joukossa muun muassa Saara Aalto, Robin, Alma, Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä, Samuli Edelmann, Paleface, Remu, Michael Monroe ja lukuisat muut. Illan aikana on luvassa tanssia, musiikkia, tarinoita, huumoria, laulua, muotia ja uutta sirkusta! Lisäksi nähdään välähdyksiä alkavan juhlavuoden ohjelmasta, kuullaan kertomuksia Suomen kansan ihmeellisistä seikkailuista ja paljastetaan uuden keskustakirjaston nimi.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomi 100, Helsingin kaupunki, Yle ja alueen toimijat. Tervetuloa nauttimaan yhdessä ainutkertaisesta elämyksestä!

Katso avajaisten koko ohjelma ja kartta: suomi100avajaiset.fi, somessa #suomi100avajaiset

Suomi 100 -juhlijan muistilista

Uusi vuosisata – uusi paikka. Perinteisen Senaatintorin sijaan uusivuosi 2017 vastaanotetaan Helsingissä Töölönlahdella ja Kansalaistorilla. Kansalaistorin jättilava kohoaa kirjastotyömaan eteen ja avautuu eduskuntatalon suuntaan – hyviä paikkoja siis riittää! Ohjelmaa voi ihailla myös kahdelta screeniltä Kiasman luona ja Finlandia-talon kulmalla. Lataa tästä tapahtuma-alueen kartta.

Bileet ulottuvat Manskulle asti. Kaikkien aikojen katutapahtuman vuoksi Mannerheimintie suljetaan liikenteeltä Kiasman ja Kansallisoopperan väliltä klo 20-02. Lisätietoa liikennejärjestelyistä Helsingin kaupungin rakennusviraston sivuilta ja Twitter-tilillä @rakennusvirasto.

Tule julkisilla. Metro liikennöi tavallista pidempään ja junissa on lisävaunuja. Tietoa julkisen liikenteen tilapäisjärjestelyistä ja lisäliikennevuoroista HSL:n kanavissa hsl.fi, reittiopas.fi ja @poikkeusinfo sekä VR:n kanavissa vr.fi, Facebookissa VR Yhteisellä matkalla, Twitterissä @VRPalvelu.

Raketit kotiin. Turvallisuuden vuoksi omien ilotulitteiden käyttäminen ja ampuminen on ehdottomasti kielletty koko tapahtuma-alueella. Omien rakettien sijaan nautimme yhdessä huikeasta keskiyön Suomi 100 -ilotulituksesta, joka ammutaan Töölönlahden ylle. Voit seurata sitä koko tapahtuma-alueelta.

Pukeudu lämpimästi. Vaikka tunnelma on varmasti lämmin, nautit näistä juhlista enemmän kunnon varusteissa. Lämmintä päälle, tukevat tanssikengät jalkaan ja kuumaa mehua mukaan! Katso myös video.

Iltapalaa? Tapahtuma-alueella on myyntipisteitä, joista voi ostaa pientä purtavaa ja lämmintä juotavaa. Myös alueen toimijoiden kahvilat ja ravintolat ovat myöhään avoinna.

Meitä on paikalla paljon – nautitaan tapahtumasta yhdessä.

  • Seuraa ohjattuja kulkureittejä.
  • Myös Kansalaistorin iltatilaisuus on avoin kaikenikäisille. Jos mukanasi on lapsia, pidäthän heistä erityisen hyvää huolta.
  • Sateenvarjot estävät näkyvyyden lavalle ja voivat aiheuttaa vaaratilanteita vieruskavereille, valitse siis sadetakki.
  • Lemmikkieläimille väkijoukko ja ilotulitus voivat olla epämiellyttävä kokemus.
  • Järjestyksenvalvojat ovat paikalla auttamassa ja neuvomassa kaikkia juhlijoita.

Mukaan myös kotisohvalta. Yle välittää illan tunnelmat koteihin klo 22-01 suorana lähetyksenä TV1:ssä sekä Yle Areenassa, josta lähetystä voi katsoa myös ulkomailla.

Muutokset ohjelmiin ja esiintyjiin mahdollisia.

Lisätietoja:

Suomi 100 -avajaisten ohjelma, tapahtuma-alueen kartta ja lisätietoa: suomi100avajaiset.fi

Avajaiset somessa: #suomi100avajaiset

Suomi 100 -avajaiset:

Mediayhteydet: suomi100media (at) sek.fi, p. 050 327 5160 arkisin klo 9-16 ja koko tapahtuman ajan

Päätuottaja Ossi Luoto, ossi.luoto (at) vnk.fi, p. 040 739 0036

Viestintäpäällikkö Aija Kaijärvi, aija.kaijarvi (at) sek.fi, p. 040 709 8483

Kehitysjohtaja Laura Aalto, laura.aalto (at) hel.fi, p. 040 507 9660, Helsingin Markkinointi Oy

Ylen lähetyksen tuottaja Markku Mastomäki, markku.mastomaki (at) yle.fi, p. 040 869 1295, Yle

*****

Suomi 100. Itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Alkamassa on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi, jota vietetään koko vuoden, koko Suomessa. Suomi 100 -juhlavuoden teema on yhdessä. Sen mukaisesti vuotta rakennetaan ja vietetään suomalaisten ja Suomen ystävien yhteistyönä. Juhlavuoden ohjelmaan voi kuka tahansa tehdä oman ehdotuksensa lokakuun 2017 loppuun asti. Juhlavuoden valmistelusta ja koordinoinnista vastaa valtioneuvoston kanslian asettama Suomi 100 -hanke ja siinä työskentelevä sihteeristö sekä alueverkosto maakunnissa. suomifinland100.fi, #suomi100, #finland100