Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Raha-asiainvaliokunnan istunto 5.3.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.3.2015 13.09
Tiedote 115/2015

Luettelossa ovat raha-asiainvaliokunnan ministeriöille puoltamat julkiset asiat. Raha-asiainvaliokunnan valtioneuvostolle puoltamista asioista tiedotetaan valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi istunnossaan 5.3.2015 seuraavia asioita:

Rahoitus puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen ja muihin edistämistoimenpiteisiin vuonna 2015. Valtion talousarviossa vuodelle 2015 on myönnetty momentille 30.40.44 (Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen) (arviomääräraha) määrärahaa 51 230 000 euroa. Vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 35 000 000 eurolla. Talousarvion momentille 30.40.47 (Pienpuun energiatuki) (siirtomääräraha 2 v) on myönnetty 7 000 000 euroa, jota saa käyttää kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisiin energiapuun korjuutukiin, joilla edistetään pienpuun energiakäyttöä. Lisäksi energiapuun korjuutukeen on käytettävissä vuodelta 2014 siirtynyttä määrärahaa 15 763 232 euroa. Talousarvion momentille 30.40.83 (Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen) (siirtomääräraha 3 v) on myönnetty 50 000 euroa. Lisäksi käytettävissä on vuosilta 2013 ja 2014 vuodelle 2015 siirtyneitä lainavaroja 20 000 euroa. Lailla 35/2015 on kumottu kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki, mutta siirtymäsäännösten nojalla voidaan kuitenkin tehdä päätöksiä 30.6.2015 asti. Päätöksellä osoitetaan Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä käytettäväksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisiin puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi tehtäviin töihin ja edellä mainitun lain mukaisiin muihin edistämistoimenpiteisiin kuluvan vuoden talousarvion momentilta 30.40.44 valtiontukea 43 300 000 euroa. Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisia suunnitelman edellyttäviä työlajeja koskevia tukipäätöksiä saa tehdä kuluvan vuoden kesäkuun loppuun asti enintään 25 000 000 eurolla. Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä energiapuun korjuutukeen käytettäväksi osoitetaan 5 500 000 euroa. Vuodelle 2015 siirtyneitä lainavaroja osoitetaan käyttöön 20 000 euroa. (MMM metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 0295 162 447)
Tiedote