Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Raportti: Pariisin ilmastosopimus tuli voimaan, mutta sen toimeenpanosäännöt vaativat vielä paljon työtä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 19.12.2016 13.11
Tiedote 559/2016

Joulukuussa 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus on tullut voimaan ennätyksellisen nopeasti; marraskuussa 2016 sen on ratifioinut jo 110 osapuolta, jotka tuottavat 77 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Marrakechin ilmastokokouksesta (COP-22) tulikin täten hieman yllättäen myös Pariisin sopimuksen ensimmäinen osapuolikokous, jonka on sopimuksen mukaan tarkoitus hyväksyä suurin osa sen toimeenpanon tarkemmista säännöistä, vaikka nopean voimaantulon vuoksi sääntöjen neuvottelu on vasta saatu käynnistettyä. Ensimmäistä osapuolikokousta joudutaan siis jatkamaan ensi vuonna ja seuraavanakin. Toimeenpanosääntöjen arvioidaan valmistuvan vuoteen 2018 mennessä.

Englanninkielisessä raportissa ”Implementation of the Paris Agreement and tasks to develop its rulebook” käsitellään tehtäviä Pariisin sopimuksen toimeenpanosääntöjen luomiseksi aihealue kerrallaan. Mukana ovat kaikki sopimuksen tärkeimmät osa-alueet kuten päästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen, rahoitus, metsät ja maankäyttö sekä sopimuksen toimeenpanon ja noudattamisen edistäminen.

Toimeenpanosääntöjen lisäksi raportti kuvailee Suomen roolia Pariisin sopimuksen toimeenpanossa, ja suomalaisen osaamisen hyödyntämistä ilmastotoimien edistämiseksi maailmanlaajuisesti. Suomen roolin kuvauksessa keskitytään erityisesti ilmastorahoitukseen, metsäosaamiseen, kehitysmaiden toimintavalmiuksien vahvistamiseen ja Suomen kokemuksiin Kioton pöytäkirjan markkinamekanismien käytöstä. Raportin yksi keskeinen havainto on, että Suomella on kokoonsa nähden paljon annettavaa monella sopimuksen osa-alueella niin sääntöjen neuvottelussa kuin niiden toteuttamisessakin. 

Implementation of the Paris Agreement and tasks to develop its rulebook -raportti on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Sen ovat laatineet Anna Laine, Majella Clarke, Tommi Ekholm, Roland Magnusson, Tomi Lindroos, Hanna-Mari Ahonen, Kati Kulovesi, Oras Tynkkynen ja Ossi Kasurinen.

Implementation of the Paris Agreement and tasks to develop its rulebook -raportti

Raportti on osa Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteisiin varautuminen -hanketta, jota johtaa GreenStream Network, ja toteutuksessa mukana ovat VTT, Tyrsky-Konsultointi, Indufor ja CC Law.

Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta: tietokayttoon.fi.

Lisätietoja:

Vanhempi erityisasiantuntija Anna Laine, GreenStream Network Oy, p. 040 840 8002, sähköposti  anna.laine (at) greenstream.net

Ilmastokonsultoinnin johtaja Majella Clarke, Indufor Oy, p. 050-576 3042, majella.clarke (at) indufor.fi 

Erikoistutkija Tommi Ekholm, Teknologian Tutkimuskeskus VTT Oy, p. 040 775 4079, sähköposti tommi.ekholm (at) vtt.fi