Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Suunnitelmallinen selvitys- ja tutkimustoiminta tukee hallituksen strategisia tavoitteita

Julkaisuajankohta 19.8.2016 11.43
Uutinen

Valtioneuvoston kanslia julkistaa ensimmäisen kerran koosteen ministeriöiden tutkimus-, ennakointi-, arviointi- ja selvitystoiminnan suunnitelmista, joiden toteuttamiseen käytetään 2016 noin 13,6 miljoonaa euroa. Tavoitteena on tukea valtioneuvoston johtamista sekä lisätä ministeriöiden tutkimus-, ennakointi-, arviointi- ja selvitystoiminnan avoimuutta, suunnitelmallisuutta ja läpinäkyvyyttä.

Hallituksen strategisten painopistealueiden mukaan jaoteltu kooste sisältää lyhyet kuvaukset tutkittavista teemoista, niihin liittyvistä tutkimuskysymyksistä, vastuuministeriöistä, aikatauluista sekä raportoinnin muodoista.

Ministeriöiden tutkimus-, ennakointi-, arviointi- ja selvitystoiminta kohdistuu kunkin hallinnonalan oman päätöksenteon tietotarpeisiin. Eri hallinnonaloja yhdistävistä tietotarpeista laaditaan vuosittain valtioneuvoston yhteinen selvitys- ja tutkimussuunnitelma, jonka toimeenpanoon käytetään noin 10 miljoonaa euroa.

Kooste ministeriöiden vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelmista

Lisätietoa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta tietokayttoon.fi

Lisätietoja: tiedeasiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 166, anna-kaisa.lahteenmaki-smith(at)vnk.fi