Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli Solidiumin toimiohjeen

statsrådets kommunikationsavdelning
Julkaisuajankohta 15.9.2016 14.17
Tiedote 382/2016

Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli tänään torstaina 15. syyskuuta sijoitusyhtiö Solidium Oy:n uuden toimiohjeen. Sen mukaisesti Solidium on suomalainen ankkuriomistaja, jolla on kansallinen intressi toiminnassaan. Yhtiöllä on sekä oikeus että velvollisuus kehittää omistuksiaan ja sijoituspäätösten sekä luopumisten tulee olla taloudellisesti perusteltavissa. Osakemyynneistä syntyvät varat käytetään pääsääntöisesti uusiin kohteisiin tai nykyisten omistusten vahvistamiseen. Lisäksi Solidiumilla tulee olla valmius niin päätettäessä vastata salkkuyhtiöidensä pääomahuollosta ja osallistua niiden osakeanteihin tai muihin rahoitusjärjestelyihin omistusosuutensa mukaisesti.

”Solidiumin omistuksessa olevilla yhtiöillä on koko Suomen talouden kannalta tärkeä rooli. Solidiumin aktiivinen omistajuus tähtää yhtiöiden kehittämiseen ja vaikuttaa siten myönteisesti kansantalouteen, työllisyyteen ja yhtiöiden kasvuun. Solidium ottaa toiminnassaan huomioon kansallisen edun, mutta toimii kuitenkin aina markkinaehtoisesti”, toteaa pääministeri Juha Sipilä.

Toimiohjeessa määritellään muun muassa Solidiumin hallituksen ja valtio-omistajan välinen yhteistyö, valtion tuotto-odotukset, omistusosuudet salkkuyhtiöissä ja hallitusvalinnat.

Lisätietoja: pääministerin erityisavustaja Markus Lahtinen, p. 0295 160 404 ja ylijohtaja Eero Heliövaara, p. 0295 160 150, valtioneuvoston kanslia

Liite: Solidiumin toimiohje 15.9.2016