Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtio ostaa Gazpromin osuuden Gasumista

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 18.12.2015 10.40
Tiedote 682/2015

Suomen valtio ostaa kaikki PJSC Gazpromin hallussa olevat kaasuyhtiö Gasum Oy:n osakkeet. Gazpromin omistus on 25 prosenttia Gasumin osakkeista. Kaupan seurauksena Gasumista tulee Suomen valtion täysin omistama kotimainen yhtiö. Kauppahinta on 251,3 miljoonaa euroa.

Valtion päätökseen ostaa Gasumin osakkeet vaikutti keskeisesti se, että kaasulla eri muodoissaan on tärkeä rooli osana suomalaista energiakokonaisuutta ja mahdollistaa kustannustehokkaan siirtymisen kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.

Gasum kehittää aktiivisesti Suomen kaasumarkkinoita. Etelä-Suomessa putkikaasumarkkinan ja -infrastruktuurin kehitys jatkuu ja samalla yhtiö panostaa merkittävästi kotimaisen biokaasun tuotantoon sekä nesteytetyn maakaasun (LNG) infrastruktuurin kehittämiseen kaasuverkoston ulkopuolella. Panostukset kaasuun mahdollistavat tulevaisuudessa kivihiilen ja öljypohjaisten tuotteiden käytön vähentämisen ja korvaamisen kaasulla, joka on merkittävästi vähäpäästöisempi vaihtoehto niin teollisuudelle, yhdistetylle sähkön- ja lämmöntuotannolle kuin maa- ja meriliikenteelle.

Kauppa saatetaan päätökseen alkuvuoden 2016 kuluessa. Valtio toteuttaa kaupan omistamansa erityistehtäväyhtiö Gasonia Oy:n kautta.

Lisätietoja: ylijohtaja Eero Heliövaara, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 150, eero.heliovaara(at)vnk.fi ja finanssineuvos Marko Hyvärinen, p. 0295 160 151, marko.hyvarinen(at)vnk.fi