Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtioneuvoston yleisistunto 21.6.2017

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.6.2017 13.35
Tiedote 311/2017

Luettelossa ovat valtioneuvoston julkiset päätökset ja ratkaisuehdotukset tasavallan presidentille.

HALLITUKSEN ESITYKSET

Valtioneuvosto antoi 21.6.2017 eduskunnalle seuraavat hallituksen esitykset:

Hallituksen esitys (HE 77/2017 vp) eduskunnalle laiksi valtion virkamieslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että valtion virkaan ja virkasuhteeseen nimittämistä koskevaan päätökseen saisi lähtökohtaisesti hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Nimityspäätöksistä ei voisi kuitenkaan valittaa, jos nimittämistoimivalta kuuluu tasavallan presidentille tai valtioneuvoston yleisistunnolle, päätös koskee nimittämistä enintään kahden vuoden määräajaksi, virka tai virkasuhde täytetään lain nojalla haettavaksi julistamatta tai päätös koskee Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen sotilasvirkaa, joka voidaan lain nojalla täyttää haettavaksi julistamatta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2018. (VM hallitusneuvos Kirsi Äijälä 0295 530 172)
Tiedote

Hallituksen esitys (HE 78/2017 vp) eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 §:n muuttamisesta. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että stipendi voitaisiin myöntää kaikille ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisen tutkinnon suorittaneille henkilöille, jotka täyttävät muut stipendin myöntämisen edellytykset. Lisäksi stipendin maksamisesta korotettuna ensimmäisestä ammatillisesta tutkinnosta ehdotetaan luovuttavaksi ja stipendin myöntämisen edellytyksenä oleva yläikäraja nostettavaksi 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2018. (STM hallitussihteeri Pekka Paaermaa 0295 163 180)

Hallituksen esitys (HE 79/2017 vp) eduskunnalle laiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle maksettavien vakuutusmaksujen viivästyskoron väliaikaisesta alentamisesta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi määräaikainen laki, jolla Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle maksettavien vakuutusmaksujen viivästyskorko muutettaisiin väliaikaisesti 4 prosentin suuruiseksi. Lain tarkoituksena on helpottaa maatalouden toimintaympäristön muutoksista aiheutuneita väliaikaisia maksuvaikeuksia maatiloilla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2017 tai mahdollisimman pian sen jälkeen ja se on tarkoitettu olemaan voimassa vuoden 2018 loppuun saakka. Lakia sovellettaisiin 1.7.2017 lukien. (STM hallitussihteeri Hanna Tossavainen 0295 163 005)
Tiedote

VALTIONEUVOSTON ASETUKSET

Valtioneuvosto antoi 21.6.2017 seuraavat asetukset:

Valtioneuvoston asetus maitotuotteiden, hedelmien ja vihannesten koulujakelutuesta syyslukukaudella 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain muuttamisesta (HE 21/2017) hyväksyttiin eduskunnassa 23.5.2017. Sillä muutettiin maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain koulumaitotukea koskevia säännöksiä vastaamaan uudistettua Euroopan unionin lainsäädäntöä. Samalla lakiin lisättiin oppilaille jaettavaksi tarkoitetuille hedelmille ja vihanneksille myönnettävän Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvan tuen käyttöönottoa ja täytäntöönpanoa koskevat säännökset. Jatkossa nämä järjestelmät muodostavat yhtenäisen koulujakelutuen. Sen tarkoituksena on edistää terveellisiä ruokailutottumuksia tukemalla kyseisten tuotteiden kulutusta kouluissa ja päiväkodeissa. Markkinajärjestelylain nojalla säädetään asetus. Asetus liittyy esitykseen valtion vuoden 2017 lisätalousarvioksi. Se kuitenkin annetaan ennen lisätalousarvioesityksen antamista, jotta koulujakelujärjestelmän täytäntöönpanon käynnistämiselle 1.8.2017 lukien jää riittävästi aikaa. Asetus tulee voimaan 1.8.2017. (MMM vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies 0295 162 488)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus pinta-alojen ja pinta-alaperusteisten Euroopan unionin rahoittamien tukien valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n muuttamisesta. Asetuksen 7 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jossa säädetään sellaisesta tilanteesta, jossa tukihakemuksessa kasvulohkolle on ilmoitettu viljelykasvi, mutta valvonnassa todetaan, että tukihakemuksessa tehty ilmoitus on virheellinen eikä lohkolla tai sen osalla kasva mitään viljelykasvia. Tällainen ala hylätään valvonnassa tilapäisesti viljelemättömänä. Asetus tulee voimaan 27.6.2017. (MMM vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska 0295 162 248)

Valtioneuvoston asetus taksiliikenteen kuluttajilta perittävistä enimmäishinnoista. Asetuksessa vahvistetaan taksien enimmäiskuluttajahinnat vuodelle 2017. Taksihintoja korotetaan keskimäärin 1,0 prosenttia. Hinnat ilmoitetaan edelleen ilman arvonlisäveroa. Asetus tulee voimaan 30.6.2017. (LVM yksikön johtaja Laura Eiro 0295 342 668)
Tiedote

Valtioneuvoston asetus terveystarkastuslentoasemista. Asetuksessa nimetään Maailman terveysjärjestön kansainvälisessä terveyssäännöstössä (SopS 51/2007) edellytetyt terveystarkastuslentoasemat Suomessa. Tällaisia asemia ovat Helsinki-Vantaan lentoasema ja Turun lentoasema. Kumpikin lentoasema ja sen toimijat ovat kehittäneet terveystarkastuksiin liittyviä valmiuksiaan jo useita vuosia. Asetus tulee voimaan 1.7.2017. (LVM ylitarkastaja Eeva Ovaska 0295 342 354)

Valtioneuvoston asetus ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen ja alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvään vuoden 1978 pöytäkirjaan liittyvän polaarisilla alueilla purjehtivia aluksia koskevan säännöstön voimaansaattamisesta ja valtioneuvoston asetus ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen XIV luvun voimaansaattamisesta. Esitettävä säännöstö ja muutokset ovat jo tulleet kansainvälisesti voimaan. Suomalaiset alukset ovat noudattaneet sitä kansainvälisessä liikenteessä. Säännöstön ja muutosten voimaantulon Suomessa arvioidaan parantavan meriympäristön tilaa. Säännöstö, luku ja asetukset tulevat voimaan 1.7.2017. (LVM ylitarkastaja Laura Sarlin 0295 342 052)

Valtioneuvoston asetus alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan liitteisiin tehtyjen muutosten ja uudistetun V liitteen voimaansaattamisesta sekä muutosten ja uudistetun V liitteen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettujen lakien ja merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta. Asetus ja eduskunnan vastaukseen sisältyneet lait tulevat Suomen osalta voimaan 1.7.2017. Merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain 2 a luku tulee voimaan 1.1.2018. (LVM ylitarkastaja Laura Sarlin 0295 342 052)

Valtioneuvoston asetus merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Asetus muutetaan vastaamaan lailla merenkulun ympäristönsuojelulakiin tehtyjä muutoksia sekä Kansainvälisen merenkulkujärjestön vuonna 1973 tehtyyn yleissopimukseen alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä ja siihen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan (MARPOL 73/78) liitteisiin tehtyjä muutoksia. Asetus tulee voimaan 1.7.2017. (LVM ylitarkastaja Laura Sarlin 0295 342 052)

Valtioneuvoston asetus Työttömyysvakuutusrahaston ohjesäännöstä annetun asetuksen muuttamisesta. Asetuksella tehdään työmarkkinajärjestöjen 29.2.2016 tekemässä kilpailukykysopimuksessa sovitut muutokset työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvoston ja hallituksen kokoonpanoon sekä näihin nimitettävien työnantajien edustajien valintatapaan. Hallintoneuvoston jäsenmäärä on 10-18 henkilöä. Voimassa olevan asetuksen mukaan hallintoneuvostossa on 18 jäsentä. Hallintoneuvoston kokoonpanoa muutetaan siten, että jäsenistä puolet edustaa työnantajia ja puolet työntekijöitä. Rahaston hallituksen jäsenmäärää nostetaan 14 jäseneen nykyisestä 12 jäsenestä. Hallituksen jäsenistä puolet edustaa työnantajia ja puolet työntekijöitä. Työnantajien edustavuus hallintoneuvostossa ja hallituksessa määräytyy keskusjärjestön jäsentyönantajien palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lisäksi muutetaan rahaston hallintoneuvostossa ja hallituksessa noudatettavaa menettelytapaa työttömyysvakuutusmaksuja koskevasta esityksestä ja työttömyyskassojen jäsenmaksun tasauksesta päätettäessä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee hallintoneuvoston puheenjohtajan antama ääni vain silloin, jos varapuheenjohtaja äänestää samalla tavalla kuin puheenjohtaja. Asetus tulee voimaan 1.1.2018. (STM hallitussihteeri Pekka Paaermaa 0295 163 180)

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSET

Valtioneuvosto teki 21.6.2017 seuraavat päätökset:

Periaatepäätös kansainvälisen tasa-arvopalkinnon perustamisesta Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Palkinto myönnetään henkilölle tai toimijalle, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla ja jonka toiminnalla joko on, tai voi olla merkittävä vaikutus tasa-arvon ja tasa-arvokeskustelun edistämiseen. Valtioneuvoston kanslia nimeää palkintolautakunnan. Palkintolautakunta ehdottaa palkinnon saajaa, jonka valtioneuvosto nimeää palkintolautakunnan ehdotuksesta. Palkintoon kuuluu rahapalkinto, jota palkinnon saaja ei saa itselleen, vaan nimeää palkintorahan saajaksi avustuskohteen, jolla vahvistetaan naisten asemaa ja joka täyttää kehitysyhteistyörahoitukselle asetetut edellytykset. Avustuskohde voi olla innovatiivinen hanke, teko tai osoitus kampanjaan, joka edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Palkinto on säännöllisesti, joka toinen vuosi jaettava palkinto. Palkinto luovutetaan ensimmäisen kerran vuonna 2017 yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. (VNK alivaltiosihteeri Timo Lankinen 0295 160 300)
Periaatepäätös

Päätös vahvistaa ministeri Rehulan vuosilomaan rinnastettava vapaa 16.6.2017. (VNK hallitusneuvos Arno Liukko 0295 160 175)

Päätös myöntää Patria Land Systems Oy:lle vientilupa. Maastavientiluvan perusteella yritys saa viedä Etelä-Afrikkaan seuraavat tuotteet: AMV 8x8 panssaroidun pyöräajoneuvon panssarikori 1 kappale, AMV 8x8 panssaroidun pyöräajoneuvon panssarikorin komponentit ja erikoistyökalut 5 000 kappaletta ja AMV 8x8 ajoneuvon valmistamiseen tarvittava teknologia ja siihen liittyvät muutokset ja lisäykset. Tuotteet toimitetaan Denel Land Systems:lle Etelä-Afrikan puolustusvoimille toimitettavien ajoneuvojen valmistusta varten. (PLM erityisasiantuntija Riikka Pitkänen 0295 140 421)

Päätös kunnan osan siirtämisestä Sipoon kunnasta Vantaan kaupunkiin. Sipoon kunnasta siirretään Vantaan kaupunkiin kiinteistö 753-431-1-27. Päätös perustuu kiinteistön omistajien esitykseen. Kiinteistöllä asuu kaksi asukasta ja sen pinta-ala on noin 0,4 hehtaaria. Kulku kiinteistölle käy vain Vantaan Siikatien kautta ja kiinteistö kuuluu Vantaan yhdyskuntarakenteeseen ja kunnallistekniikkaan. Sipoon kunta vastustaa kuntajaon muutosta. Koska muutos on kummankin kunnan kannalta vähäinen, voidaan se hyväksyä Sipoon kunnan vastustuksesta huolimatta. Päätös tulee voimaan 1.1.2018. (VM neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa 0295 530 027)

Päätös hyväksyä Helsingin Montessori -yhdistys ry:n perusopetuslain 7 §:ssä tarkoitettu opetuksen järjestämistä koskeva lupahakemus. (OKM hallitusneuvos Anne-Marie Brisson 0295 330 079)

Periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä. Periaatepäätös sisältää toimenpiteet Suomen julkishallinnon digitalisoinnin edistämiseksi ja asiakirjallisen aineiston saatavuuden ja käytettävyyden turvaamiseksi. Asiakirjallisten aineistojen sähköisellä arkistoinnilla ja digitoinnilla tavoitellaan niiden saatavuuden ja käytettävyyden olennaista parantumista sekä viranomaisten toiminnan tehostumista. (OKM opetusneuvos Juha Haataja 0295 330 089)
Periaatepäätös
Tiedote

Päätös asettaa valtuuskunta Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n 40. yleiskokoukseen 3.-8.7.2017 Roomassa ja oikeuttaa maa- ja metsätalousministeriö määräämään valtuuskunnalle tarvittavat asiantuntijat. Valtuuskunnan puheenjohtaja on maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuheenjohtajat ovat Suomen pysyvä edustaja FAO:ssa Anna Gebremedhin Suomen Rooman suurlähetystöstä ja kansainvälisten asioiden johtaja Aulikki Hulmi maa- ja metsätalousministeriöstä ja jäsenet ovat kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee sosiaali- ja terveysministeriöstä, erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja maa- ja metsätalousministeriöstä, elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriöstä, neuvotteleva virkamies Anna Santala maa- ja metsätalousministeriöstä, ylitarkastaja Ralf Lopian maa- ja metsätalousministeriöstä, lähetystöneuvos Suvikki Silvennoinen ulkoasiainministeriöstä, kansainvälisten asiain neuvos Outi Kuivasniemi sosiaali- ja terveysministeriöstä, suunnittelija Kaisa Lähdepuro sosiaali- ja terveysministeriöstä, ohjelma-avustaja Tanja Rajamäki Suomen Rooman suurlähetystöstä ja harjoittelija Maiju Palosaari Suomen Rooman suurlähetystöstä. (MMM neuvotteleva virkamies Kimmo Närhinen 0295 162 257)

Päätös antaa Suomen talousvyöhykkeen osalta valtioneuvoston suostumus Baltic Connector Oy:n maakaasuputken rakentamishankkeelle. Suostumus on voimassa päätöksen antamisesta lukien 55 vuotta, jonka jälkeen se on hakemuksesta uudistettavissa. Valtioneuvoston suostumus on pantavissa täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Suostumus annetaan sillä edellytyksellä, että hakija, hankkeen omistaja tai näiden sijaan tuleva seuraaja täyttää tietyt ehdot. Hankkeen toteuttajan on muun muassa noudatettava toimissaan yleistä varovaisuusperiaatetta vahinkojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi, aikaprioriteettiperiaatetta jo olemassa olevien hankkeiden osalta sekä vesilain mukaisen rakentamisluvan ehtoja. (TEM hallitussihteeri Johanna Ylitepsa 0295 064 207)
Tiedote

Valtioneuvosto lähetti eduskunnalle 21.6.2017 seuraavat Euroopan unionin säädösehdotuksia koskevat valtioneuvoston kirjelmät:

Valtioneuvoston kirjelmä (U 35/2017 vp) eduskunnalle Euroopan unionin vuoden 2018 talousarvioesityksen valmisteluun liittyvästä komission ennakkoarviosta vuodelle 2018 (budjetti; Euroopan unioni). Taloudelliset vaikutukset otetaan huomioon Suomen vuoden 2018 talousarvioesityksessä. Komission esittämä maksumäärärahojen taso 145,4 miljardia euroa on 8,1 prosenttia vuoden 2017 tasoa suurempi. Sitoumusmäärärahojen taso 160,6 miljardia euroa on 1,4 prosenttia edellisvuotta korkeampi. Komission esityksen mukaisten maksumäärärahojen taso vastaa 0,93 prosenttia EU:n yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Suomen EU-maksun kokonaismäärä tarkentuu EU:n talousarvioprosessin päätyttyä marras-joulukuussa 2017. Julkisen talouden suunnitelmassa 28.4.2017 on varauduttu 1 984 miljoonalla eurolla Suomen maksuihin EU:lle vuonna 2018. (VM erityisasiantuntija Vesa Kulmala 0295 530 548)

Valtioneuvoston kirjelmä (U 36/2017 vp) eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vanhempien ja omaistaan hoitavien työ- ja yksityiselämän tasapainottamisesta ja neuvoston direktiivin 2010/18/EU kumoamisesta (työelämän tasapainodirektiivi). Ehdotuksessa asetetaan vähimmäisvaatimuksia isyysvapaalle, vanhempainvapaalle ja omaishoitovapaalle. Isille ehdotetaan 10 päivän isyysvapaata. Omaisen hoitamiseksi ehdotetaan viiden päivän vuosittaista omaishoitovapaata. Oikeus yksilölliseen neljän kuukauden vanhempainvapaaseen säilyisi ennallaan, mutta sitä voisi käyttää siihen saakka, kun lapsi täyttää 12 vuotta. Vanhempainvapaan ei-siirrettävää osaa pidennettäisiin yhdestä kuukaudesta neljään kuukauteen. Kaikista vapaista maksettaisiin korvaus, joka on vähintään sairauspäivärahan tasoinen. Lisäksi alle 12-vuotiaiden lasten vanhemmille ja omaistaan hoitaville ehdotetaan oikeutta pyytää joustavia työjärjestelyjä. (TEM vanhempi hallitussihteeri Seija Jalkanen 0295 048 952)

NIMITYSASIAT

Valtioneuvosto päätti 21.6.2017 seuraavat nimitysasiat:

Valtioneuvosto muutti 27.8.2015 tekemäänsä päätöstä siten, että valtioneuvoston käytettäväksi asetetun alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin sijoituspaikkana 1.-30.9.2017 on valtiovarainministeriö ja tehtävinä maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen toimeenpano, keskushallintouudistuksen valmistelu ja hallintopolitiikan alivaltiosihteerin tehtävät. Tuomas Pöysti asetettiin edelleen valtioneuvoston käytettäväksi ajaksi 1.10.-31.12.2017 alivaltiosihteerin nimikkeellä sijoituspaikkana valtiovarainministeriö suorittamaan edellä mainittuja tehtäviä sekä hänelle myönnettiin vastaavaksi ajaksi virkavapautta valtioneuvoston controllerin virastaan. (VM valtiosihteeri Martti Hetemäki 0295 530 292)
Tiedote

Valtioneuvosto myönsi neuvotteleva virkamies Jussi Lindgrenille virkavapautta valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 7.8.2017-6.8.2022. (VM lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi 0295 530 422)

Valtioneuvosto myönsi Jarmo Vilhuselle virkavapautta maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 1.9.2017-31.8.2020. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 0295 162 383)

Valtioneuvosto myönsi neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalaiselle virkavapautta maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 1.9.2017 - 31.8.2018. (MMM hallitusneuvos Riitta Itkonen 0295 162 383)

Valtioneuvosto myönsi Matti Sakari Hietaselle virkavapautta työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvoksen virasta 1.9.2017-31.8.2019, kuitenkin enintään siksi ajaksi, kun virkavapaan perusteena oleva tehtävä jatkuu. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)

Valtioneuvosto myönsi Pasi Toivo Rantahalvarille virkavapautta työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen virasta 15.8.2017-14.8.2020. (TEM henkilöstöpäällikkö Mari Anttikoski 0295 064 916)

Valtioneuvosto myönsi ympäristöneuvos Jussi Soramäelle virkavapautta ympäristöministeriön ympäristöneuvoksen virasta 1.7.2017-30.6.2022. (YM erityisasiantuntija Tuija Ahonen 0295 250 186)

Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Teija Kristiina Niikkonen ympäristöministeriön ympäristöneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.7.2017-30.6.2022, kuitenkin enintään viran vakinaisen haltijan virkavapauden ajaksi. (YM erityisasiantuntija Tuija Ahonen 0295 250 186)

VALTIONEUVOSTON RATKAISUEHDOTUKSET TASAVALLAN PRESIDENTILLE

MUUTA

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat asiat:

Suomen osallistumisen jatkaminen EU:n sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa EUNAVFOR MED operaatio Sophia Välimerellä. Suomi jatkaa 1.1.2018 alkaen osallistumistaan operaatiossa enintään kymmenellä esikuntaupseerilla vuoden 2018 loppuun saakka. (UM lähetystöneuvos Leena Pylvänäinen 0295 351 323)