Tutkimuslaitosuudistus-blogi

Professori Erkki Karvonen: Nykyinen rahoitusmalli ei rohkaise tutkijoita yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän muistio ”Ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen” (OKM 2014) haluaa vahvistaa laatunäkökulmaa yliopistojen perusrahoituksessa ja mm. kannustaa tutkijoita laadukkaaseen julkaisemiseen. Tämä on oikein kannatettava päämäärä. Mutta jälleen kerran hyvää asiaa tavoiteltaessa syntyy ikäviä ennakoimattomia sivuvaikutuksia (unanticipated consequences, Merton 1936) sekä haitallisesti vaikuttavia kieroutuneita kannustimia (perverse incentives; ks. Karvonen, Kortteinen ja Saarti 2014).

Näin siksi, että muistioon sisältyvä periaate tieteellisten julkaisujen jyrkästä arvohierarkiasta uhkaa tehdä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kerrassaan kannattamattomaksi tutkimuslaitoksille. Ehdotetun rahoitusmallin mukaan korkeimman tason kansainvälinen julkaisu saa yliopiston perusrahoituksessa kertoimen 4. Sen sijaan vertaisarvioimaton tieteellinen kontribuutio, esimerkiksi yhteiskunnallisesti osallistuva ja vaikkapa päätöksentekoa tukeva julkaiseminen saa kertoimen 0,1. Eli sitä ei arvosteta, eikä siihen kannusteta. Tarvitaan peräti 40 yhteiskunnallista puheenvuoroa vastaamaan yhtä korkeimman luokituksen saanutta artikkelia. Onko jargonin kirjoittaminen oman alan suppeille tutkijapiireille siis 40 kertaa arvokkaampaa kuin oman yhteiskunnan auttaminen? Tohtoreita on massiivisesti työttömänä ja heidän pitäisi työllistyäkseen lähentyä työelämää, mutta rahoitusmalli ohjaa vain akateemiseen norsunluutorni-julkaisemiseen.

Kun kannustamisessa ja palkitsemisessa kumarretaan syvään kansainvälisen julkaisemisen suuntaan, samalla pyllistetään oman yhteiskunnan ongelmien ratkomiseen osallistuvalle tieteelle. Kuitenkin yhteiskunnallinen vuorovaikutus on määritelty yliopistojen tehtäväksi yliopistolaissa ja tämä ns. kolmas tehtävä on nähty tärkeimmissä tiedestrategisissa dokumenteissa olennaisen tärkeäksi tieteen vaikuttavuuden puoleksi. Tiedepolitiikkamme on kummallisen ristiriitaista, tämän toteavat myös Antti Hautamäki ja Pirjo Ståhle kirjassaan ”Ristiriitainen tiedepolitiikkamme” (2012).   

OKM työryhmä ehdottaa muistiossaan, että laatunäkökulman vahvistamiseksi Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisufoorumin (JuFo) tasoluokitus otettaisiin käyttöön vuodesta 2015 alkaen. Julkaisufoorumin ”tehtävä on ylläpitää ja kehittää tieteellisten julkaisukanavien tasoluokitusta. Tavoitteena on ollut luoda järjestelmä, jossa tieteellistä julkaisutoimintaa voidaan arvioida määrän lisäksi myös laadullisesti. Järjestelmän perustana on kaikki tieteenalat kattava tasoluokitus erityyppisille julkaisukanaville: tieteellisille lehdille, sarjoille, konferensseille ja kirjakustantajille. Luokituksessa on kolme tasoa: 1 = perustaso; 2 = johtava taso; 3 = korkein taso.” Olennaista on, että saadakseen tieteellisen luokituksen, julkaisun on käytävä läpi toisten tutkijoiden vertaisarviointi. (http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/).

Julkaisufoorumien arviointikriteerien esittelyn yhteydessä todetaan, että ”Tieteellisiä julkaisukanavia arvioidaan yksinomaan tieteellisen vaikuttamisen, ei yhteiskunnallisen vaikuttamisen, foorumeina.”. Näin siis jo lähtökohtaisesti yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei olisi perusteena, kun yliopistoille jaetaan rahoitusta tieteellisen tutkimustiedon perusteella.

Kun laatupainotus otetaan käyttöön siirtymäkaudella vuosina 2015−2016, julkaisufoorumin mukainen tasoluokitus pisteytettäisiin yliopistojen perusrahoituksen laskennassa niin, että luokassa 1 olevien julkaisujen kerroin olisi 1,5 ja luokissa 2 ja 3 olevien julkaisujen kerroin olisi 3. Myöhemmin vuodesta 2017 alkaen laatupainotus vahvistuisi edelleen: JuFo 1 tasoluokan artikkeli laskettaisiin kertoimella 1, tasoluokka 2:n julkaisu kertoimella 3 ja tasoluokka 3:n kertoimella 4. Näin siis dialektisesti ilmaistuna julkaisujen ”laatu muuttuu määräksi”.

OKM työryhmä kuitenkin katsoo, että myös muut kuin vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut ovat tärkeä yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen muoto. Työryhmä ehdottaakin, että vuodesta 2015 alkaen vertaisarvioimattomat tieteelliset kirjoitukset (julkaisuluokka B), toimitetut kirjat ja julkaisut (C2), ammattiyhteisölle suunnatut julkaisut (D) sekä suurelle yleisölle suunnatut julkaisut (E) pisteytettäisiin rahoituslaskennassa kertoimella 0,1 riippumatta em. julkaisujen julkaisufoorumin mukaisesta tasoluokasta. (muistio s. 27)

Tämä tuo esiin tiedeviestintään luodut arvohierarkiat. Korkeimman tason julkaisu saa kertoimen 4, kun taas yhteiskunnallinen kontribuutio saa kertoimen 0,1. Näin arvovaltaisimmassa lehdessä suppealle asiantuntijoiden joukolle suunnattu vertaisarvioitu artikkeli on yliopistolle rahallisesti 40 kertaa arvokkaampi kuin tieteilijän osallistuminen oman yhteiskunnan kehittämiseen. Ylhäältä tulevilla kannustimilla on taipumus muuttua rahoitusta maksimoivien yliopistojohtajien käsissä tutkijoille suunnatuiksi määräyksiksi siitä, millainen tiedeviestintä on suotavaa. Pois joutava yhteiskunnallinen puuhastelu ja keskittykää kovaa valuuttaa tuoviin kansainvälisiin erikoisjulkaisuihin!

OKM:n työryhmä katsoo olevansa edistyksellinen kun yhteiskunnallinenkin vuorovaikutus otetaan huomioon edes vaatimattomassa mitassa. Tämä kuvaa hyvin vallitsevaa tiedekeskeisyyttä tai skientismiä. Ei ihme, että tutkimustulokset siirtyvät niin heikosti yhteiskunnan hyötykäyttöön.

Hautamäki ja Ståhle (2012, 108) kommentoivat yliopistojen rahoitusmallin tämänhetkistä versiota näin: ”Eniten mallissa herättää kummastusta sen miltei täydellinen ristiriita tärkeimmän tiedestrategisen dokumentin kanssa. Uuden rahoitusmallin ohjausvaikutus painottaa eri asioita kuin Tutkimus- ja innovaatiopoliittinen linjaus 2011–2016, jossa on erittäin voimakas painotus yhteiskunnallisella vaikuttamisella. Rahoitusmalli taas jättää sen miltei kokonaan huomiotta”.

Hautamäki ja Ståhle toteavat, että rahoitusmalliin olisi mahdollista sisällyttää yhteiskunnallinen vaikuttavuus osana koulutus- ja tiedepolitiikan rahoitusosuutta (25 %). Kirjoittajat irvailevat, että nykyisin yliopistojen ainoana strategisena tavoitteena on nousta ylöspäin Shanghain ranking-listalla (s.111, vrt. Karvonen 2013). Tämän näköalattomuuden sijaan yliopistojen ja kansallisen tiedepolitiikan strategiseksi lähtökohdaksi pitäisi kirjoittajien mukaan ottaa monitieteinen osallistuminen ”maailman ilkeiden ongelmien” ratkaisemiseen (s. 109).

Myös OKM asiantuntijaelin tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (TJNK) toteaa puheenjohtajansa akateemikko Risto Niemisen suulla: ”Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on yksi suomalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten päätehtävä, jota ei kuitenkaan usein riittävästi arvosteta eikä osata arvioida osana tutkimustoimintaa. Tutkimusjulkaisuja korostava tieteen arviointijärjestelmä ei anna riittävää painoarvoa tieteen ja tutkimuksen laajemmalle yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle merkitykselle”. TJNK linjasi Tiedeviestinnän toimenpideohjelmassaan Tiede kuuluu kaikille! (2013), että yksi tärkeimmistä tulevaisuuden tavoitteista on laatia yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laatu- ja palkitsemisjärjestelmä. Tutkijan ansioitumisessa tietokirjoittamisella ja tietokulttuuritoiminnalla tulee olla oma selkeä kannustinjärjestelmä, linjasi TJNK.

Rahoitusmallin perusongelmana on ehkä se, että siinä erotetaan lähtökohtaisesti tiede ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus jyrkästi toisistaan erillisiksi asioiksi. Tämä vanhanaikainen dikotominen asetelma on hylätty jo aikaa sitten esimerkiksi tiedeviestinnän tutkimuksessa.

Parempi olisi ottaa lähtökohdaksi se, että on erilaista vuorovaikutusta ja tiedeviestintää erilaisille yleisöille. Tieteen sisäinen tutkijoiden välinen viestintä on tärkeää, mutta pitäisi antaa arvo muullekin vuorovaikutukselle. Tieteellisen viestinnän ja yleistajuisemman viestinnän jyrkän erottamisen sijaan voidaan soveltaa tiedeviestinnän ns. jatkumomallia. Sen mukaan toisessa ääripäässä on intraspesialistinen eli asiantuntijoiden välinen vertaisviestintä, jossa voidaan käyttää oman alan erikoiskieltä. Seuraava taso, interspesialistinen tiedeviestintä on eri alojen asiantuntijoiden moniammatillista ja monitieteistä viestintää, missä kumppanien ei voi olettaa ymmärtävän jargonia, vaan tutkijan on osattava yleistajuistaa asiaansa. Ehkä päättäjät ja yrittäjät oman asiansa erikoisosaajina voisi sijoittaa tähän kategoriaan. Pedagogisen tiedeviestinnän tasolla taas opetetaan opiskelijoita asiantuntijoiksi ja ylläpidetään ammattilaisten tietotasoa elinikäisen oppimisen periaatteella. Vihdoin tullaan yleistajuisimmalle tasolle populaariin tiedeviestintään, jossa sanoma on osattava muotoilla yleistajuisesti ja yleisöä puhuttelevasti. Tästä viestinnästä kaikki kansalaiset saavat esiymmärryksen tutkimustuloksesta ja voivat halutessaan lähteä hankkimaan lisätietoa aiheesta. (Bucchi 2008; Karvonen 2014; Karvonen, Kortteinen, Saarti 2014)

Jos tutkijoita ja tutkimuslaitoksia kannustetaan vain intraspesialistiseen akateemiseen viestintään, on vaarana että pian asiantuntija ei enää pysty puhumaan ymmärrettävästi muille kuin kaltaisilleen erikoiskielen osaajille. Tieto ei välity yhteiskuntaan. Tutkijat eivät hakeudu tieteiden rajamaille etsimään uusia innovatiivisia ratkaisuja ongelmiin.

Rahoitusmalliin sisältyy myös kielipoliittinen ulottuvuus. Pelkästään korkeimman tason kansainväliseen julkaisemiseen kannustava politiikka tarkoittaa käytännössä julkaisemista lingua francalla eli nykyisin englanniksi. Kotimaisten kielen käyttö akateemisissa yhteyksissä heikkenee, jolloin suomesta ja ruotsista uhkaa tulla eräänlaisia kyökkikieliä. OKM rahoitusmallin julkilausuttuna tarkoituksena ei varmaankaan ole tuhota suomen kieltä, mutta tämänsuuntaisia sivuvaikutuksia linjauksilla on. Tarvittaisiin rinnakkaiskielisyyden periaatetta, niin että kotimaiset kielet ja tieteen yleiskieli englanti olisivat molemmat yhtä arvokkaita. Näin linjataan kielipoliittisessa toimintaohjelmassa Suomen kielen tulevaisuus (2009).

Julkaisufoorumikin oli aluksi rakennettu niin, että kotimaiset julkaisukanavat laitettiin luonnontieteiden julkaisukulttuuria heijastellen ilman muuta alimpaan kastiin, mutta sittemmin tätä asetelmaa on ihmistieteiden protestoinnin vuoksi korjattu. Nyt yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti tärkeätä kotimaisilla foorumeilla ja kotimaisilla kielillä julkaisemista on jossain määrin sijoitettu JuFo-luokkaan 2.

Tämä kehitys antaa toivoa siitä, että tiedepolitiikan ristiriitaisuus ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen aliarvostus ei ole kiveen hakattu tosiasia, vaan korjattavissa oleva seikka. Kun vääristävä ja ei-toivottu kannustinvaikutus tiedostetaan, tilannetta toivottavasti pyritään korjaamaan oikeansuuntaisilla toimilla.

Erkki Karvonen
Kirjoittaja toimii informaatiotutkimuksen ja viestinnän professorina Oulun yliopistossa

Kirjallisuutta:

Bucchi, Massimiamo (2008).  Of deficits, deviations and dialogues: theories of public communication of science. In: Handbook of Public Communication of Science and Technology. Ed. by Bucchi, Massimiamo and Brian Trench.

Hautamäki, Antti ja Ståhle, Pirjo (2012). Ristiriitainen tiedepolitiikkamme. Suuntana innovaatio vai sivistys? Helsinki: Gaudeamus.

Karvonen, Erkki (2013). Yliopistoja muovataan Shanghain listan ehdoilla. Acatiimi 1/2013. http://www.acatiimi.fi/1_2013/01_13_12.php

Karvonen, Erkki (2014). Tiede tuottaa todellisuutta – Kenen etujen mukaan ja kuinka eettisesti? Teoksessa Muhonen Reetta & Puuska Hanna-Mari (toim.)Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Vastapaino: Tampere.  

Karvonen, Erkki, Kortelainen Terttu & Saarti Jarmo (2014).  Julkaise tai tuhoudu!: Johdatus tieteelliseen viestintään. Tampere: Vastapaino.

Merton, Robert K. (1936). The Unanticipated Consequences of Purposive Social Action. American Sociological Review 1 (6): 895. http://www.d.umn.edu/cla/faculty/jhamlin/4111/2111-home/CD/TheoryClass/Readings/MertonSocialAction.pdf

Suomen kielen tulevaisuus (2009). Kielipoliittinen toimintaohjelma. Auli Hakulinen et. al. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 7. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk7/

Tiede kuuluu kaikille! Tiedeviestinnän toimenpideohjelma (2013). Tiedon julkistamisen neuvottelukunnan julkaisuja 1/2013. http://tjnk.fi/sites/tjnk.fi/files/tiede-kuuluu-kaikille.pdf