Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Valtiovarainministerit käsittelevät pankkipakettia, arvonlisäverotusta ja Kreikan tilannetta

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2018 15.50
Tiedote
Arkistokuva: EU

EU-maiden valtiovarainministerit käsittelevät pankkipakettia ja arvonlisäverotusta perjantaina 25. toukokuuta, kun talous- ja rahoitusasioiden neuvosto kokoontuu Brysselissä. Euroryhmä keskustelee torstaina muun muassa Kreikan tilanteesta ja EU:n komission kevätennusteesta. Suomea edustaa kokouksissa valtiovarainministeri Petteri Orpo.

EU:n komissio antoi marraskuussa 2016 ehdotuksen pankkien riskienvähentämisestä. Tähän niin sanottuun pankkipakettiin sisältyvät vakavaraisuusasetus, luottolaitosdirektiivi, yhteinen kriisinratkaisumekanismi sekä pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivi. Käsiteltävänä olevat esitykset kytkeytyvät keskusteluun pankkiunionin syventämisestä.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto pyrkii saavuttamaan asiasta poliittisen yhteisymmärryksen. Suomi katsoo, että vasta konkreettisen ja selvästi todennetun pankkisektorin merkittävän riskien vähentämisen ja tasaamisen jälkeen on mahdollista edetä kohti yhteistä talletussuojaa ja kriisinratkaisurahaston pysyvää varautumisjärjestelyä.

Pankkien velkojien maksunsaantijärjestystä koskevat muutokset lausuntokierrokselle (7.5.)
Hallitus: Pankkiunionin viimeistely vaatii riskien vähentämistä (10.11.)

Hallinnollinen yhteistyö tiivistymässä arvonlisäverotukseen liittyen

Komissio antoi 30.11. ehdotuksen arvonlisäverotuksen hallinnollisen yhteistyön vahvistamiseen liittyvistä toimista. Ehdotus antaisi verohallinnoille tehokkaampia ja toimivampia välineitä alv-petosten torjumiseksi rajat ylittävissä tilanteissa, kuten esimerkiksi kohdennettujen tietojen nopean vaihtamisen.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto pyrkii saavuttamaan asiasta poliittisen yhteisymmärryksen. Suomi tukee jäsenvaltioiden välisen yhteistyön vahvistamista ja kannattaa tietojen vaihdon ja yhteisten tarkastustoimien kehittämistä sekä muita ehdotettuja keinoja petosten torjumiseksi.

Talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa hyväksytään päätelmät liittyen makrotalouden epätasapainoa koskevaan menettelyyn sekä vuoden 2018 ikääntymisraporttiin. Lisäksi neuvostossa mahdollisina asiakohtina ovat sähköisten julkaisujen alennettu alv-kanta ja yleinen käännetty verovelvollisuus arvonlisäveron alalla.

Neuvoston ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Euroryhmä käsittelee Kreikan tilannetta

Kreikan kolmas, Euroopan vakausmekanismista rahoitettava rahoitustukiohjelma päättyy elokuussa 2018. Instituutioiden (Euroopan vakausmekanismi, EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) ja Kreikan viranomaisten kesken saavutettiin ohjelman neljännestä ja viimeisestä väliarviosta niin sanottu teknisen tason yhteisymmärrys 19. toukokuuta. Siinä määritetään toimenpiteet, jotka Kreikan on toteutettava väliarvion hyväksymiseksi ja lainaerän maksamiseksi. Euroryhmä ei tässä vaiheessa tee päätöksiä väliarviosta tai lainaerästä.

Lisäksi kokouksessa esillä ovat komission kevätennuste sekä temaattinen keskustelu kasvusta ja työllisyydestä aiheenaan menokartoitukset.

Laajennetussa kokoonpanossaan Euroryhmä keskustelee pankkiunionin etenemisestä ja Euroopan vakausmekanismin kehittämisestä. Keskustelussa ovat mukana kaikki EU-maat paitsi Britannia.

Euroryhmän ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)

Lisätietoja:

Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, susanna.ikonen(at)vm.fi
Hallitussihteeri Katri Aho, puh. 02955 30214, katri.aho(at)vm.fi (pankkipaketti)
Ministerin erityisavustaja Elisa Tarkiainen, puh. +358 400 774 789, elisa.tarkiainen(at)vm.fi

Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.

Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.