Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Energianeuvosto keskustelee Puhtaan energian paketista 27.2. Brysselissä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.2.2017 10.48
Tiedote

EU:n energiaministerit kokoontuvat 27.2.2017 Brysseliin. Ministerit käyvät yleiskeskustelun komission Puhtaan energian paketista. Neuvosto kuulee myös komission tiedonannon energiaunionin toisesta tilannekatsauksesta sekä puheenjohtajamaa Maltan katsaukset kaasun toimitusvarmuusasetuksen ja energiamerkintäasetuksen neuvottelutilanteista. Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Yleiskeskustelun aiheena on koko komission marraskuun lopulla esittelemä Puhtaan energian paketti. Malta on esittänyt keskustelua varten kysymyksiä paketin käsittelystä eri instituutioissa sekä alueellisesta yhteistyöstä. Suomi nostaa vastauksissaan esille tärkeimmät kansalliset kysymykset erityisesti uusiutuvan energian direktiivin metsäbiomassan kestävyyskriteereistä ja biopolttoaineista.

Puhtaan energian paketin eri ehdotusten käsittely on alkanut neuvoston työryhmässä. Malta pyrkii saamaan puheenjohtajakaudellaan valmiiksi neuvoston kannan energiatehokkuusdirektiivistä ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä kesäkuun energianeuvostoon 26.6.2017.

Suomi tukee pyrkimystä saada paketti käsitellyksi viipymättä. Kyse on kuitenkin erittäin laajasta, 3 500 sivun kokonaisuudesta ja kahdeksasta erillisestä lainsäädäntöehdotuksesta eikä varsinaista aikataulupainetta niiden käsittelyyn ole. Lainsäädäntöehdotusten painoarvo huomioiden, käsittelylle tulisikin taata tarvittava aika. Komissio vastaa näillä lainsäädäntöehdotuksilla EU:n 2030 energia- ja ilmastotavoitteisiin erityisesti uusiutuvan energian, energiatehokkuuden sekä hallintomallin osalta.

Komissio esittelee energiaministereille 1.2.2017 antamansa tiedonannon energiaunionin toisesta tilannekatsauksesta. Se esitellään myös maaliskuun Eurooppa-neuvostolle. Suomi pitää tiedonantoa hyvänä katsauksena EU:n energiapolitiikan tavoitteiden toimeenpanoon. On tärkeää, että EU etenee energiapolitiikan toimeenpanossa ja on saavuttamassa vuodelle 2020 asettamansa energia- ja ilmastotavoitteet. Komissio tarkastelee energiaunionin tavoitteiden etenemistä vuosittain.

Tällä kertaa komission tiedonanto energiaunionin tilasta käy läpi menneen vuoden aikana tehdyt merkittävimmät edistysaskeleet energiaunionin kussakin ulottuvuudessa sekä tärkeimmät suunnitelmat tästä eteenpäin. Vuosi 2016 oli energiaunionin kannalta tärkeä täytäntöönpanon vuosi. Visio energiaunionia koskevasta puitestrategiasta saatettiin konkreettisiksi lainsäädäntöaloitteiksi ja muiksi aloitteiksi, mistä viimeisin esimerkki on 30.11.2016 esitetty paketti ”Puhdasta energiaa kaikille eurooppalaisille”, joka pitää sisällään kahdeksan lainsäädäntöehdotusta ja useita eri raportteja ja tiedonantoja.

Ministerien lounaskeskustelun aiheena on hallintomalliasetusehdotus, ja ministeri Lintilä esittelee lounaalla komission pyynnöstä Suomen uutta kansallista energia- ja ilmastostrategiaa.

Lisätiedot verkossa:

Puhtaan energian paketin asiakirjat Euroopan komission verkkosivuilla

Ylijohtaja Riku Huttusen kolumni energiapaketista + linkit valtioneuvoston eduskunnalle lähettämiin kirjelmiin komission ehdotuksista (2.2.2017)

Lisätiedot:

ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, puh. 050 431 6518
erityisasiantuntija Tuuli-Maaria Aalto, TEM, puh. 050 431 7529
neuvotteleva virkamies Maria Kekki, TEM, puh. 050 454 6820