Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Komissaari Thyssen ministeri Lindströmin vieraana Helsingissä
Nuorten Ohjaamot esimerkki koko Euroopalle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.11.2016 13.36
Uutinen

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ja työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaava komissaari Marianne Thyssen tutustuivat nuorten Ohjaamo-neuvontapisteeseen 10.11.2016 Helsingissä. Aiemmin päivällä he keskustelivat ajankohtaisista työllisyyteen ja työlainsäädäntöön liittyvistä kysymyksistä yhdessä työmarkkinajärjestöjen johdon kanssa.

Komissaari Thyssen vieraili Helsingissä ministeri Lindströmin kutsusta. Yksi vierailun aiheista oli Euroopan sosiaalipilarin kehittäminen. Pilarissa määritellään joukko periaatteita, joilla tuetaan toimivia ja oikeudenmukaisia työmarkkinoita ja sosiaaliturvajärjestelmiä euroalueella.

– Keskustelimme komissaarin ja työmarkkinaosapuolten kanssa myös Suomen työllisyystilanteesta ja kilpailukykysopimuksesta. Talouden ja työllisyyden kehityksessä on nyt näkyvissä positiivisia pilkahduksia. Esimerkiksi Suomessa nuorten työttömien määrä on laskussa, ministeri Lindström sanoo.

Ministeri ja komissaari vierailivat päivän päätteeksi Helsingin Ohjaamossa, josta alle 30-vuotiaat nuoret saavat yksilöllistä tukea opiskelu- ja työpaikan löytämiseen.

– Nuoret ovat selvästi ottaneet Ohjaamo-palvelut omakseen. Ohjaamot ovat selkiyttäneet nuorille kohdistettujen palveluiden rakennetta ja lisänneet nuorisotakuun tavoitteen mukaisesti julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä, ministeri Lindström kertoo.

– Nuorisotakuun puitteissa toteutetut toimenpiteet ovat vaikuttaneet yli 9 miljoonan nuoren elämään Euroopassa. Euroopan sosiaalirahastosta tukea saavat Ohjaamot ovat hieno esimerkki siitä, miten nuoret saavat räätälöityä ohjausta yhdestä paikasta kootusti, komissaari Thyssen sanoo.

Ministeri Lindströmin ja komissaari Thyssenin Helsingin Ohjaamossa tapaamat nuoret kehuvat saamaansa yksilöllistä palvelua.

– Parasta on saada kaikki palvelut yhdestä paikasta, nuoret kiteyttivät.