Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunnan kokous 12.6.2015

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 12.6.2015 9.42
Tiedote 305/2015

EU-ministerivaliokunnan kokouksessa 12. kesäkuuta käsiteltiin osana oikeus- ja sisäasiain neuvoston kokoukseen (15. – 16.6.) valmistautumista mm. komission ehdotusta turvapaikan hakijoita koskevien sisäisten siirtojen toteuttamiseksi. Lisäksi ministerivaliokunnassa keskusteltiin komission digitaalisia sisämarkkinoita koskevasta strategiasta.

EU-ministerivaliokunta linjasi, että hallitusohjelman mukaisesti sisäiset siirrot, joilla turvapaikan hakijoita voidaan siirtää EU-jäsenmaasta toiseen, perustuvat vapaaehtoisuuteen. Suomi on kuitenkin valmis käsittelemään komission esitystä väliaikaisiksi, jäsenvaltioita sitoviksi toimenpiteiksi, joilla turvapaikanhakijoita Italiasta ja Kreikasta siirrettäisiin muihin jäsenmaihin, mukaan lukien Suomeen. Suomi edellyttää, että tällaiset toimenpiteet ovat poikkeuksellisia, ajallisesti ja määrällisesti rajattuja ja perustuvat selkeästi perussopimuksessa määriteltyyn hätätilamenettelyyn. Ministerivaliokunnan mukaan ehdotukseen liittyy myös useita kysymyksiä, jotka tulee ratkaista ehdotuksen käsittelyssä. Kun neuvosto aikanaan tekee ratkaisuaan päätösesityksestä, mahdollisesti määräenemmistöllä, Suomi määrittelee oman kantansa maan kokonaisedun pohjalta.

EU-ministerivaliokunta keskusteli myös EU:n digitaalisia sisämarkkinoita koskevasta strategiasta. Suomi tukee strategian tavoitteita, joilla vahvistetaan digitaalisen kasvun edellytyksiä ja poistetaan sisämarkkinoiden esteitä. Sääntelyn lähtökohdan tulee olla uusien liiketoimintamallien mahdollistaminen, erityisesti ylisääntelyä tulee välttää. Digitalisaation edellyttämät muutokset on huomioita läpileikkaavasti kaikilla EU:n politiikka- ja lainsäädäntöalueilla. 

EU-ministerivaliokunta linjasi lisäksi Suomen kannan ympäristöneuvostoon (15.6.), maatalous- ja kalastusneuvostoon (16.6.) sekä työllisyys, sosiaali- ja terveysneuvostoon (18. – 19.6.)

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040-537 07 33, valtioneuvoston kanslia