Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja tuleviin neuvostoihin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 20.5.2016 9.46
Tiedote 217/2016

EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan 20. toukokuuta Kreikan kolmannen rahoitustukiohjelman (EVM) ensimmäisen väliarvion hyväksymistä osana valmistautumista euroryhmän ja talous- ja rahoitusasioiden neuvoston kokouksiin 24. ja 25. toukokuuta. Neuvoston pääaiheita ovat veronkierron ehkäiseminen ja arvonlisäverotusta koskeva toimintasuunnitelma.

Lisäksi EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja seuraaviin neuvostoihin:

  • Ulkoasiainneuvosto 23.5.
  • Yleisten asioiden neuvosto 24.5.
  • Televiestintäneuvosto 26.5.
  • Kilpailukykyneuvosto 26.–27.5.
  • Epävirallinen kaupunkiministerikokous 30.5.

Ulkoasiainneuvostossa keskustellaan EU:n alueellisesta strategiasta välineenä vastata äärijärjestö ISILin muodostamaan uhkaan. Lisäksi aiheena on muuttoliikkeen ulkoinen ulottuvuus. Yleisten asioiden neuvostossa hyväksytään kesäkuun Eurooppa-neuvoston asialista ja keskustellaan oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta. Suomi on toiminut aktiivisesti oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen vahvistamiseksi unionissa, ja pitää erittäin tärkeänä, että neuvosto ja jäsenvaltiot sitoutuvat tarkastelemaan säännöllisesti oikeusvaltioperiaatteen toteutumista.

Kilpailukykyneuvoston aiheina ovat digitaalinen talous, parempi säätely ja lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä koskeva uudistus. Televiestintäneuvoston pääaiheena on päätösehdotus koskien taajuusalueiden käytön osoittamisesta erityisesti langattoman laajakaistan käyttöön koko Euroopan unionin alueella.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315, erityisavustaja (EU-asiat) Jari Haapiainen, p. 0295 160 406 ja kansainvälisten asioiden viestintäasiantuntija Maria Nurmi, p. 050 408 4061, valtioneuvoston kanslia