Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ministeri Terho yleisten asioiden neuvostoon

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 17.11.2017 15.57
Tiedote 528/2017

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho edustaa Suomea maanantaina 20. marraskuuta Brysselissä järjestettävässä yleisten asioiden neuvostossa. Neuvoston kokouksessa valmistellaan joulukuun Eurooppa-neuvostoa, jonka aiheita ovat puolustus, sosiaalikysymykset, koulutus ja kulttuuri. Yleisten asioiden neuvostossa äänestetään myös Isossa-Britanniassa sijaitsevien EU-virastojen uudelleensijoittamisesta.

Neuvosto keskustelee lisäksi komission vuoden 2018 työohjelmasta. Suomi pitää hyvänä sitä, että komissio keskittyy isojen asiakokonaisuuksien edistämiseen ja tulosten aikaansaamiseen. Komission ensi vuoden painopisteet vastaavat pitkälti Suomen tavoitteita. Loppuvuodesta laaditaan valtioneuvoston EU-vaikuttamisstrategia vuodelle 2018.

Neuvoston kokouksen yhteydessä äänestetään Isossa-Britanniassa sijaitsevien EU-virastojen (Euroopan lääkevirasto EMA ja Euroopan pankkiviranomainen EBA) uudelleensijoittamisesta. Euroopan lääkeviraston uudeksi sijaintipaikaksi on ehdolla 19 kaupunkia, mukaan lukien Helsinki.

EU27-kokoonpanossa neuvosto saa pääneuvottelija Barnierin tilannekatsauksen neuvotteluista Ison-Britannian kanssa.

Lisätietoja: EU-erityisasiantuntija Heli Siivola, p. 0295 160 476, valtioneuvoston kanslia.