Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Muuttoliike ja maatalouden ilmastovaikutukset EU-ministerivaliokunnan aiheina

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 13.5.2016 9.32
Tiedote 208/2016

EU-ministerivaliokunta keskusteli kokouksessaan 13. toukokuuta muuttoliikkeestä osana valmistautumista 20. toukokuuta kokoontuvaan oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon.

Neuvostossa ovat esillä EU:n viisumipolitiikka muun muassa Euroopan komission kuun alussa antaman ehdotuksen pohjalta, EU:n ja Turkin julkilausuman toimeenpano sekä muuttoliikkeen aktivoituminen uudelleen keskisen Välimeren reitillä. Lisäksi ministerit keskustelevat Schengen-alueen toiminnasta komission maaliskuussa antaman tiedonannon pohjalta. Suomi tukee pyrkimyksiä Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi.

EU-ministerivaliokunta sopi myös Suomen toimintalinjasta 17. toukokuuta kokoontuvaan maatalous- ja kalastusneuvostoon. Neuvostossa keskustellaan maatalouden vaikutuksista ilmastoon. Suomi katsoo, että ilmastopolitiikan tulee kannustaa metsien kestävään käyttöön ja hoitoon sekä ottaa huomioon maatalouden kustannustehokkaiden päästövähennysmahdollisuuksien rajallisuus. Maa- ja metsätaloudella on merkittävä rooli siirryttäessä kohti biotaloutta. Lisäksi neuvoston aiheina ovat eläinten hyvinvointi, yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen sekä maatalousmarkkinoiden vaikea markkinatilanne.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja Jari Haapiainen (EU-asiat), p. 0295 160 406 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia