Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Pääministeri Sipilä itäisen kumppanuuden huippukokoukseen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.11.2017 14.57
Tiedote 525/2017

Pääministeri Juha Sipilä osallistuu Brysselissä perjantaina 24. marraskuuta järjestettävään EU:n itäisen kumppanuuden huippukokoukseen. Pääministeri Sipilällä on kokouksen yhteydessä myös kahdenvälinen tapaaminen Ukrainan presidentti Petro Porošenkon kanssa.

Huippukokouksessa päämiehet käsittelevät kumppanuuden saavutuksia ja tulevia tavoitteita. EU-maiden lisäksi kokoukseen osallistuvat EU:n itäiset kumppanimaat: Armenia, Azerbaidzhan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä.

Huippukokous hyväksyy yhteistyölle 20 päätavoitetta. Tavoitteet perustuvat edellisessä eli Riian huippukokouksessa vuonna 2015 sovitulle neljälle ensisijaiselle yhteistyöalalle, jotka ovat: vahvempi talous, vahvempi hallinto, vahvempi yhteiskunta sekä vahvemmat sidokset EU:n ja kumppanimaiden kesken erityisesti liikenne- ja energiasektoreilla. Kaikkien 20 päätavoitteen toteuttamisessa painotetaan tasa-arvoa, kansalaisyhteiskuntaa ja strategista viestintää.

Kumppanuuden kautta on saavutettu muun muassa Moldovan, Ukrainan ja Georgian viisumivapaudet, opiskelijavaihdon lisääminen, talousyhteistyön edistäminen ja sektorikohtaiset ohjelmat maiden uudistusten tukemiseksi.

Brysselin huippukokouksen yhteydessä allekirjoitetaan myös EU:n ja Armenian välinen uudistettu kumppanuussopimus.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (kansainväliset asiat) Jani Raappana, p. 050 566 7889 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia