Ehdotus valtionhallinnon viestintäsuositukseksi

Työryhmän muistio

Valtioneuvoston kanslia asetti maaliskuussa 2016 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, miltä osin
nykyinen valtionhallinnon viestintäsuositus edellyttää uudistamista ja laatia esitys päivitetyksi suositukseksi.
Uudessa suosituksessa oli huomioitava erityisesti valtionhallinnon viestinnän asema ja tehtävä muuttuvassa
viestinnän toimintaympäristössä.

Tehtävänä oli myös kuvata viestinnän merkitystä strategisessa johtamisessa sekä linjata poliittisen ja
virkamiesviestinnän suhdetta. Muita tärkeitä osa-alueita olivat muun muassa kansalaisviestintä, muuttuva
mediakenttä, viestinnän uudet muodot, medialukutaito ja viestinnän vaikuttavuus.

Esityksessä uudeksi viestintäsuositukseksi linjataan valtionhallinnon viestintää ohjaavat arvot, kerrotaan
viestinnän tehtävistä sekä kuvataan viestinnän muutosta ja sen vaikutuksia valtionhallinnon viestintään.
Ehdotettu suositus korostaa hallinnon avoimuutta viranomaisten päivittäisessä työssä. Viestintä kuuluu
keskeisesti hyvään hallintoon.

Ehdotettu suositus on tarkoitettu kaikille valtionhallinnossa työskenteleville, ei vain viestinnän ammattilaisille.
Viestintäsuositus toimisi perustana ja selkänojana organisaatioiden omille tarkemmille viestintäohjeille.
Viestintä on organisaation päivittäistä strategista toimintaa, jota johdetaan, suunnitellaan, arvioidaan ja
kehitetään.

Työryhmän esitys uudistetuksi viestintäsuositukseksi lähtee lausunnolle syyskuussa 2016. Lausuntokierroksen
jälkeen työryhmä viimeistelee viestintäsuosituksen annettujen lausuntojen perusteella. Tavoitteena on,
että uudistettu viestintäsuositus tulisi voimaan marraskuun alkuun 2016 mennessä.