Eurooppalaiset hallintojärjestelmät vertailussa

Raportissa tarkastellaan kahdeksan EU-maan hallintojärjestelmiä kokonaisuudessaan, sekä tarkemmin valtio¬neuvostotason alaista virastorakennetta. Selvityksessä vertaillaan mm. valtionhallinnon virasto¬rakenteen muutosmekanismeja, virastorakennetta sekä valtionhallinnon jakautumista hierarkkisiin tasoihin.

Selvityksen kohdemaat ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia, Alankomaat, Viro, Kroatia ja Portugali. Tuloksia analysoidaan suhteessa Suomen hallintoon ja sen kehittämiseen. Selvitys perustuu tutkimus¬kirjallisuuteen, dokumenttiaineistoihin sekä asiantuntijahaastatteluihin.

Hallintojärjestelmät vaihtelevat merkittävästi tarkastelumaiden välillä. Vertailu päätyy viiteen johto-päätökseen:

1. Valtion virastorakenteen muuttaminen on hankalampaa Suomessa kuin muissa Pohjois-maissa, koska useimpien virastojen asemasta säädetään lailla, muissa Pohjoismaissa asetuksella tai ministeriön päätöksellä.
2. Erillisvirastojen lukumäärä on vähentynyt tuntuvasti kaikissa tarkastelumaissa.
3. Valtion paikallis- ja aluehallinto on voimakkaan muutoksen alaisena.
4. Valtionhallinnon uudistuksissa trendinä on siirtyminen itsenäisistä valtion paikallis- ja alue-hallintoviranomaisista kohti valtakunnallisia virastoja, jotka itse päättävät omasta paikallis- ja alueorganisaatiostaan.
5. Ministeriö- ja sektorijako ohjaa virastorakennetta voimakkaasti. Monialaiset virastot ovat poikkeuksia tarkastelumaissa.