Kohdennetut keinot kierrätyksen kasvuun

EU-lainsäädäntö määrittelee yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteeksi 50 % sekä rakennusjätteiden materiaalina hyödyntämisen tavoitteeksi 70 % vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteista ollaan vielä kaukana. Hankkeessa tunnistettiin ohjauskeinoja, joita tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi.

50 %:n kierrätystavoitteen saavuttaminen edellyttää samanaikaisesti eri politiikkatoimien käyttöä. Keinojen on oltava riittävän vahvoja halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi. Yhdyskuntajätteiden kierrätyksen lisäämiseksi ehdotetaan jätteenpolton veroa, kunnan jätehuoltomääräysten erilliskeräyksen velvoiterajojen kiristystä, kotitalouksien lajitteluneuvonnan tehostusta, painoon perustuvien jätehuollon maksujärjestelmien käyttöönottoa, velvoitetta koskien jätteen haltijan vastuulla olevien yhdyskuntajätteiden erilliskeräystä sekä valtakunnallisen jäteneuvontaverkoston luomista. Kierrätyksen lisääminen aiheuttaa ensi vaiheessa kustannuksia eri toimijoille, mutta voi aikaansaada taloudellista hyötyä kierrätysliiketoiminnan sekä työllisyyden lisääntyessä.

Rakentamisen jätteiden materiaalina hyödyntämisen lisäämiseksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka lisäävät kierrätykseen ohjautuvan jätteen määrää sekä vahvistavat kierrätysmateriaalien markkinoita. Hankkeessa ehdotetaan vapaaehtoista sopimusmenettelyä rakentamisen alalle, purku- ja korjauskohteiden hyötykäyttöpotentiaalin katselmustoimintaa sekä julkisiin hankintoihin kohdistuvaa ohjeistusta. Rakennusjätteiden tilastoinnissa tulisi hyödyntää sähköisiä siirtoasiakirjoja. Sähköisen tiedonhallinnan myötä tietopohja kohenee ja tiedonkulku nopeutuu, mikä helpottaa ohjauskeinojen suuntaamista jatkossa.