Vammaisten henkilöiden yrittäjyys ja sen tuki

Tämä selvitys on tehty valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) vuoden 2016 teemassa Hyvinvointi ja terveys. Selvityksen päätavoitteena on löytää Suomeen soveltuva kustannusvaikuttava toimintamalli vammaisten henkilöiden yrittäjyyden lisäämiseksi. Selvitys liittyy hallitusohjelmassa toteutettaviin hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeisiin ja niistä siihen, jossa tavoitteena on etsiä osatyökykyisille väyliä työhön. Osana kärkihanketta on tarkoituksena parantaa vammaisten henkilöiden toimintamahdollisuuksia yrittäjinä.

Selvityksessä kuvataan vammaisten henkilöiden yrittäjyyden esteitä ja mahdollisuuksia, esitetään toimintamalli vammaisten henkilöiden yrittäjyyden lisäämiseksi sekä kuvataan mallin sisältämät toimenpiteet ja ehdotetaan niiden toimeenpanokäytännöt. Metodeina on käytetty kirjallisuuskatsausta, kyselytutkimusta, haastatteluja ja työpajatyöskentelyä. Työpajoihin on osallistunut kohderyhmään kuuluvia vammaisia henkilöitä, minkä kautta selvitykseen on saatu kokemusasiantuntijuutta mukaan.

Käytetyt metodit eivät tarjonneet riittäviä tietoja vaikuttavuuden arviointiin, joten esitettävän toimintamallin kustannusvaikuttavuus perustuu selvityksen tehneiden tutkijoiden asiantuntijanäkemykseen.