Sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstövaikutusten ennakkoarviointi

Selvityksen tavoitteena on arvioida henkilöstövaikutuksia ja tuottaa tietoa rakenneuudistuksen onnistumista varten. Maakunnille siirtyvää kunnallista henkilöstöä on yhteensä noin 211 000, joiden työvoimakustannukset ovat noin 11 miljardia euroa. Henkilöstövaikutuksia on selvitetty suhteessa henkilöstövoimavaroihin, sopimusjärjestelmään ja henkilöstön asemaan sekä henkilöstön kokemuksiin muutoksissa ja henkilöstöjohtamiseen tuloksellisissa henkilöstövahvuuden muutoksissa.

Selvityksen aineistojen ja tulosten perusteella onnistuneissa rakenneuudistuksissa tarvitaan sekä kovan (lainsäädäntö, sopimusjärjestelmä) että pehmeän (muutosjohtaminen ja henkilöstöjohtamisen strategisuus) henkilöstöjohtamisen käytäntöjä. Henkilöstö siirtyy toiselle työnantajalle liikkeenluovutuksella eli entisillä palvelussuhteen ehdoilla. Maakuntauudistus ja valinnanvapausjärjestelmä aiheuttavat muutoksen julkisen sektorin työmarkkinoihin, neuvottelu- ja sopimusjärjestelmään sekä konsernirakenteeseen ja useiden itsenäisten työnantajien toimintaan. Kustannusten hallinnan kannalta on tärkeää, että palkat harmonisoidaan oikeudellisesti kestävällä pohjalla, mutta mahdollisimman pienellä palkkakustannuksen nousulla.

Selvityksen tuloksena on maakuntakonsernia sekä sen itsenäisiä työnantajia varten henkilöstöjohtamisen malli, jolla työnantajavaihdokset hoidetaan hyvin ja uudistuksen tavoitteet saavutetaan. Onnistuneissa organisaatiomuutoksissa on hallittu henkilöstön epävarmuutta osallistamalla, muutosviestinnällä ja esimiesten muutosvalmennuksella. Muutosvalmiutta, joustavuutta ja sopeutumiskykyä edistetään henkilöstöjohtamisella, joka on strategista ja joka tukee konsernin henkilöstöjohtamisen ja ketterien henkilöstökäytäntöjen luomista. Uudistuksen aikana on useita työnantajavaihdoksia, jonka vuoksi on välttämätöntä, ettei irtisanomissuojaa säädetä tai siitä sovita erikseen.