Yhteistä ja jatkuvaa ennakointia

Ehdotus kansalliseksi toimintatavaksi

Valtioneuvoston kanslia asetti 3.6.2013 ennakointimallia käsittelevän hankkeen, joka on osa valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa.


Hankkeen tehtävänä oli rakentaa kansallinen ennakoinnin toimintamalli, joka toimii kansallisena kilpailuetuna ja edelläkävijyyden elementtinä. Hankkeessa tuli käsitellä pitkän aikavälin ennakoinnin tarpeita ja tavoitteita, osapuolia, toimijoita, rajapintoja, työn sykliä, tarkastelun aikajännettä, menetelmiä, menettelyjä ja kustannuksia sekä selvittää mahdolliset muutostarpeet toimijoiden vastuihin.


Kansallisen toimintatavan tavoitteena on, että suomalaisessa päätöksenteossa olisi käytettävissä paras mahdollinen näkemys tulevaisuudesta ja että hallinto mahdollistaa tulevaisuuden tekemisen tarjoamalla ennakointityölle yhteisiä toimintamalleja ja foorumeita. Kokoamalla ennakoinnin toimijoita lähempään yhteistyöhön ja yhteisiin prosesseihin voitaisiin ennakointi-toiminnassa saavuttaa nykyistä parempi vaikuttavuus ja nopeuttaa ennakointitiedon siirtymistä strategian kautta toimeenpanoon. Toteuttamista nopeutetaan kokeiluin, jotka kytkettäisiin alkamaan jo ennakointivaiheessa. Toimintatavan toteuttamiseksi voitaisiin toteuttaa seuraavia toimia:


1. Valtioneuvosto asettaa ennakointiluotsin, jossa on sekä pysyviä että vaihtuvia jäseniä. Ennakointiluotsin tehtävä on yhteen sovittaa ja innovoida suomalaista ennakointitoimintaa. Ennakointiluotsin päätöksiä valmistelee ja työtä tukee valtioneuvoston kansliaan nimitettävä pääsihteeri. Kansliapäälliköille raportoidaan tuloksista säännöllisesti.


2. Kansallinen ennakointiverkosto tulee olemaan laajapohjainen ja sen mandaatista tehdä konkreettinen. Verkoston jäsenet muodostavat tahoillaan verkostoja tarpeen mukaan, jotka voivat olla sekä organisaatio että teema-pohjaisia ja joihin osallistuu useamman eri tahon edustajia.


3. Ennakoinnin toimijat kutsutaan yhteen säännöllisten ennakointifoorumien kautta jakamaan ja keskustelemaan ajankohtaisista tulevaisuuden teemoista sekä luomaan uutta. Foorumien tuloksista viestitään laajasti ja ne muodostavat tiiviin kommunikoivan verkoston.


4. Kotimaisen ennakoinnin ohella kootaan säännöllisesti raportti kansainvälisen tason ennakointiin kotimaisilta tai ulkomaisilta tutkijoilta tilattavan tutkimuksen kautta. Tutkimus voi perehtyä ennalta annettuun teemaan tai haarukoida uusia ilmiöitä.


5. Kansallista ennakointiosaamista tuetaan järjestämällä ja jakamalla koulutusta laajalti. Koulutuksen järjestämisestä vastaa VNK:n ennakointisihteeristö.


6. Uuden toimintatavan avulla luodun ymmärryksen ja näkemyksen pääasiallinen kohderyhmä on poliittiset toimijat, joille tuotetaan säännöllisesti ennakointikatsauksia. Ennakointikatsauksissa ei pyritä toimijoiden väliseen yhteisymmärrykseen vaan luomaan kokonaiskuvaa tulevaisuuden mahdollisuuksista ja riskeistä.


7. Ennakointitietoa, -analyysiä ja -keskustelun välittämistä varten tarkastellaan mahdollisuutta luoda Tulevaisuuskartasto. fi-niminen internet portaali. Portaali rakennetaan joko olemassa olevan portaalin pohjalta.


8. Toimintatavan vaikuttavuutta, ajankohtaisuutta, objektiivisuutta ja laatua on seurattava ja arvioitava säännöllisesti.

Kieliversiot: