Työurat pidemmiksi – työeläkejärjestelmän kehittämisvaihtoehtojen tarkastelua

Työurien pidentämistä selvittävän työryhmän raportti

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt käynnistivät keväällä 2010 kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman. Yksi ohjelman kuudesta alatyöryhmästä oli työuraryhmä, jonka tarkasteltavana olivat työeläke-etuuksien riittävän tason turvaaminen, työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyys sekä keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän nostaminen. Ryhmän tehtävänä oli määrittää uudet vähimmäistavoitteet näille osa-alueille ja kartoittaa työeläkejärjestelmän kehittämisvaihtoehtoja ottamatta kantaa mihinkään yksittäiseen vaihtoehtoon.


Tämän raportin ensimmäinen luku käy lävitse työuraryhmälle tehdyn taustaselvityksen keskeiset havainnot. Seuraava luku käsittelee työeläkeuudistuksen tavoitteiden mittaamista ja potentiaalisten mittareiden ominaisuuksia. Kolmas luku esittelee työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin kehityksen Eläketurvakeskuksen (ETK) peruslaskelman mukaisesti. Neljännessä luvussa tarkastellaan erilaisten muutosvaihtoehtojen vaikutuksia työuran pituuteen, eläkkeiden tasoon, eläkemenoihin ja niiden rahoitukseen sekä eri sukupolvien eläketuloihin ja eläkemaksuihin. Luvun lopussa käsitellään rahastointitekniikkaan liittyviä vaihtoehtoja. Vaihtoehtojen mukaisia tuloksia verrataan ETK:n peruslaskelmaan.


Raportin liitteenä on työuraryhmän asettaman työeläkejärjestelmän rahastointia tarkastelleen pienryhmän muistio. Lisäksi liitteinä on täydentävää materiaalia luvun neljä vaihtoehtolaskelmiin sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen arvioita joidenkin muutosvaihtoehtojen käyttäytymisvaikutuksista. Työuraryhmän taustaselvitys sekä tavoitemittareita laajemmin tarkasteleva muistio julkaistaan erikseen Eläketurvakeskuksen julkaisusarjassa.