Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Euromaiden pääministerit koolla ylimääräisessä huippukokouksessa Brysselissä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 23.6.2015 0.10
Tiedote 333/2015

Euromaiden päämiehet keskustelivat maanantai-iltana 22. kesäkuuta Kreikan tilanteesta eurohuippukokouksessa.

-Kävimme keskustelun, joka selkeytti tilannekuvaa ja loi pohjaa neuvottelujen jatkamiselle. Kreikan kanssa pitää saavuttaa ratkaisu lähipäivinä, totesi pääministeri Juha Sipilä.

Kreikan toinen sopeutusohjelma päättyy 30. kesäkuuta. Kreikan on ollut määrä toteuttaa siihen mennessä euromaiden edellyttämiä talous- ja rakenneuudistuksia ehtona viimeisten yhteensä 7,2 miljardin euron  maksuerien maksamiselle Kreikalle. Kreikka ei kuitenkaan ole tehnyt lupaamiaan uudistuksia.

-Suomi voi hyväksyä nykyisen ohjelman pidennyksen, jotta Kreikka saa lainaeränsä, jos Kreikan hallitus ja parlamentti sitoutuvat välittömästi uskottavalla tavalla ohjelman toteuttamiseen helmikuussa sovitulla tavalla. Suomi edellyttää myös, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF pysyy ohjelmassa, sanoi pääministeri Sipilä.

Euromaat ovat selkeän yksimielisiä siitä, että Kreikan kanssa sovittua uudistuslinjaa tulee noudattaa ehtona lainarahan antamiselle.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315, erityisavustaja Jari Haapiainen (EU-asiat), p. 0295 160 406 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040-537 07 33, valtioneuvoston kanslia