Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Riian huippukokous lujitti EU:n ja itäisten naapureiden kumppanuutta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.5.2015 15.31
Tiedote 264/2015

Riiassa 21. – 22. toukokuuta järjestetty EU:n itäisen kumppanuuden huippukokous vahvisti EU:n ja sen kuuden itäisen kumppanimaan yhteistyötä demokratian, vakauden ja vaurauden edistämiseksi EU:n lähialueella. Kokous painotti kumppanimaiden sitoutumista uudistusten jatkamiseen ja EU:n tukea tässä.

Huippukokous korosti kumppanimaiden suvereenia oikeutta päättää kumppanuusyhteistyönsä tavoitteista. Kokous totesi EU:n olevan sitoutunut tukemaan kumppaneidensa alueellista yhtenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.

Huippukokous katsoi Georgian ja Ukrainan etenevän viisumivapauden teknisten edellytysten täyttämisessä hyvin. Teknistä valmiutta tarkastellaan seuraavan kerran ennen vuoden loppua. Moldova sai viisumivapauden Schengen-alueelle ensimmäisenä itäisenä kumppanimaana vuonna 2014. 

- Kaikkein konkreettisin ja maitamme lähemmäksi tuova kysymys on vapaan liikkuvuuden edistäminen. Se paitsi lisää kansalaisten välisiä yhteyksiä, myös mahdollistaa lisääntyvän taloudellisen yhteistyön. Tämän vuoksi viisumivapaus- ja viisumihelpotusneuvotteluja kumppanimaiden kanssa on tärkeää edistää, totesi pääministeri Alexander Stubb.

EU:n ja Ukrainan, Moldovan ja Georgian välisiin assosiaatiosopimuksiin sisältyvä vapaakauppa avaa taloudelliselle yhteistyölle merkittäviä uusia mahdollisuuksia. EU pyrkii panemaan toimeen assosiaatiosopimukset mahdollisimman pian, kun kaikki EU:n jäsenmaat ovat ratifioineet ne osaltaan.

- Itäistä kumppanuutta on tärkeää kehittää edelleen. Meidän on kiinnitettävä entistäkin enemmän huomiota kumppanimaiden erilaisuuteen. Kumppanuus ei tarjoa vain yhtä mallia kaikille, Stubb linjasi.

EU:n itäisiä kumppanuusmaita ovat Ukraina, Moldova, Georgia, Valko-Venäjä, Armenia ja Azerbaidzhan.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Anna-Kaisa Heikkinen, p. 040 7483 867, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315, valtioneuvoston kanslia; osastopäällikkö Terhi Hakala, p. 0295 351 300, ulkoasiainministeriö