Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Apulaisoikeuskansleri muistuttaa pääministeri Sipilää median sananvapauden tärkeydestä

Oikeuskanslerinvirasto
Julkaisuajankohta 20.4.2017 10.10
Tiedote

Apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale arvioi, että pääministeri Juha Sipilä toimi sananvapauden rajoissa lähettäessään lukuisia kriittisiä sähköpostiviestejä Yleisradion toimittajalle marraskuussa 2016. Pääministeri lähetti sähköpostiviestit sen jälkeen, kun Yleisradio oli julkaissut uutisen hänen mahdollisesta esteellisyydestään Terrafame Group Oy:n rahoitusta koskevassa päätöksenteossa. Apulaisoikeuskansleri kuitenkin huomauttaa, ettei pääministerin menettely ollut täysin sopusoinnussa tämän tehtäville asetettujen vaatimusten kanssa, sillä julkisella vallalla on velvollisuus turvata median sananvapaus.

Apulaisoikeuskansleri Hiekkataipaleen mukaan ei ole osoitettavissa, että pääministeri Sipilän tarkoituksena olisi ollut vaikuttaa Yleisradion uutisointiin. Hänen mukaansa tällainen virheellinen mielikuva on kuitenkin perustellusti voinut syntyä, sillä palautteenantotapa oli erittäin poikkeuksellinen ja käytetyt ilmaisut olivat osin voimakkaita.

Apulaisoikeuskansleri Hiekkataipale arvioi asiaa sekä pääministerin että median sananvapauden kannalta. Näiden kahden arvon keskinäisessä punninnassa erityistä painoarvoa saa se, että julkisen vallan tulee turvata tiedotusvälineiden sananvapaus. Julkisen vallan edustajalla on tästä syystä velvollisuus välttää sellaisia toimia, jotka voitaisiin tulkita yritykseksi ohjata, estää tai rajoittaa julkisen vallan käyttöä koskevaa tiedonvälitystä.


Lisätiedot:
vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Minna Ruuskanen, puh. 0295 162 545, [email protected]

Apulaisoikeuskanslerin päätös (dnro OKV/1749/1/2016 ym., 20.4.2017)