Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

EU-maiden päämiehet keskustelivat EU:n tulevaisuudesta ja muuttoliikkeestä

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 3.2.2017 20.09
Tiedote 52/2017

EU-päämiehet antoivat Maltalla 3. helmikuuta julkilausuman keskisen Välimeren muuttoliikkeestä. Lisäksi 27 jäsenmaan päämiehet kävivät keskustelun EU:n tulevaisuudesta.

Suomen pääministeri Juha Sipilä kertoi 27 päämiehen kokouksessa Suomen näkemyksen EU:n uudistamisesta. Rooman sopimuksen 60-vuotisjuhlan yhteydessä maaliskuussa on määrä esittää yhteinen linjaus unionin haasteista ja kehittämistarpeista. Pääministeri Juha Sipilä totesi muille EU-johtajille puhuessaan, että monet EU:n ongelmat ovat seurausta siitä, että yhdessä tehtyjä päätöksiä ei ole toteutettu. Sipilän mukaan pohjoismainen pragmaattinen tapa voisi tarjota keskitien ratkaisun eteenpäin tilanteessa, jossa toisessa ääripäässä halutaan tiivistää EU-yhteistyötä ja toisessa palauttaa toimivaltaa jäsenmaille.

–Meillä ei ole varaa kahden tason unioniin, jossa osa maista kulkisi nopeamman integraation tietä kuin toiset. Rooman juhlakokouksessa meidän on tarjottava uskottavia, käytännönläheisiä vastauksia EU:n tulevaisuudelle. Meidän on vahvistettava sitoumuksemme EU:n perusarvoihin ja löydettävä tapa edetä yhdessä samaa tahtia, pääministeri Sipilä sanoi.

–Meidän pitää asettaa konkreettisia ja realistisia tavoitteita asioissa, jotka ovat kansalaisille tärkeitä. Sellaisia ovat esimerkiksi kasvun edistäminen, työpaikkojen luominen ja puolustuspolitiikan kehittäminen. Ihmiset voivat kokea EU:n uskottavaksi ja mielekkääksi vain, jos EU pystyy toteuttamaan asettamansa tavoitteet, pääministeri Sipilä jatkoi.

Välimeren muuttoliikkeen painopiste on siirtynyt Turkista ja Kreikasta keskiselle Välimerelle, Libyasta Italiaan suuntautuvalle reitille. Antamassaan julkilausumassa EU-johtajat korostavat, että Libyan tilanteen vakauttaminen on tärkeämpää kuin koskaan. EU tukee poliittisen ratkaisun löytymistä Libyassa sekä maan rajaturvallisuuden kehittämistä. EU auttaa myös asiallisten olosuhteiden järjestämistä Libyaan saapuneille yhteistyössä YK-järjestöjen kanssa.

EU vahvistaa yhteistyötään myös muiden keskeisten kauttakulkumaiden kanssa ja pyrkii poistamaan lähtöön pakottavia syitä ihmisten kotimaissa.

–On erittäin hyvä, että EU keskittyy vaikuttamaan muuttoliikkeiden alkulähteillä. Ratkaisu löytyy vain puuttumalla syihin, jotka saavat ihmiset lähtemään, totesi pääministeri Sipilä.

–Aivan liian monet hukkuvat yrittäessään Eurooppaan. Meillä on kiire estää nämä turhat, traagiset kuolemat, Sipilä sanoi.

Lounaalla EU-maiden päämiehet keskustelivat transatlanttisista suhteista. EU-johtajat totesivat huolensa Yhdysvaltain uuden hallinnon linjauksista koskien maahantulorajoituksia, vapaakauppaa ja ilmastonmuutosta.

Pääministeri Sipilä kävi Maltalla myös kahdenväliset keskustelut Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussenin kanssa. Pääministerit keskustelivat maidensa ajankohtaisista asioista sekä EU:n tulevaisuudesta.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia