Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Eurooppa-neuvosto edisti Euroopan turvallisuutta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.6.2017 18.16
Tiedote 313/2017

Brysselissä 22. kesäkuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto sopi useista toimista Euroopan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden parantamiseksi.

-EU on ollut aina Suomelle myös turvallisuusyhteisö. Olemme aktiivisesti ajaneet turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventämistä. Tänään Eurooppa-neuvosto otti konkreettisia askeleita Suomen ajamaan suuntaan, pääministeri Juha Sipilä sanoi Brysselissä.

Eurooppa-neuvosto sopi tarpeesta aloittaa pysyvä rakenteellinen yhteistyö  vauhdittamaan sotilaallisten voimavarojen kehittämistä ja kehotti jäsenmaita ripeään jatkotyöhön. Jäsenmaiden odotetaan esittävän konkreettisia yhteistyöhankkeita  ja – aloitteita.

-Suomessa olemme yhdessä puolustushallinnon kanssa selvittäneet meille sopivia hankkeita. Suomea kiinnostaisi tehdä yhteistyötä halukkaiden EU-maiden kanssa esimerkiksi kyberpuolustuksen edistämisessä, satelliitteihin liittyvässä avaruusyhteistyössä, meriyhteyksien turvaamisessa, yhteensopivien käyttöjärjestelmien valmistelussa, tilannekuvayhteistyössä ja sotilaalliseen huoltovarmuuteen liittyvissä hankkeissa, pääministeri Sipilä kertoi.

Eurooppa-neuvosto kehotti myös jäsenmaita sopimaan nopeasti Euroopan puolustusalan teollisen kehittämisen ohjelmasta sekä määrittelemään sopivia hankkeita Euroopan puolustusrahastoa ja Euroopan puolustusalan teollisen kehittämisen ohjelmaa varten.

Eurooppa-neuvosto myös kiitti Suomea Helsinkiin perustetusta hybriidiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta.

- EU:n turvallisuuden ja puolustuksen kehittäminen on merkittävä osa Euroopan kehittämisprosessia. Niin tätä kuin muitakin EU:n tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä mietittäessä  saavutetaan parempi lopputulos, jos ei heti sanota kaikkeen jyrkästi ”ei”, pääministeri Sipilä totesi.

Eurooppa-neuvosto tuomitsi jyrkästi terrori-iskut ja totesi niiden vahvistaneen EU:n päättäväisyyttä Euroopan sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Yhtenä toimena Eurooppa-neuvosto kehottaa internet-toimialaa  kehittämään uutta teknologiaa ja välineistöä, jolla parannetaan terroritekoihin yllyttävän sisällön automaattista tunnistamista ja poistamista.

Lisätietoja: EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 319, erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia