Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt tapasivat Kesärannassa 5. lokakuuta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.10.2016 17.00
Tiedote 423/2016

Hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ja työllisten määrän lisääminen 110 000 henkilöllä. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan uudistuksia, jotka parantavat työn kannustavuutta ja kilpailukykyä sekä työvoimahallinnon toimivuutta.

Pääministeri Sipilän hallitus nimesi vuoden 2017 talousarvioneuvottelujen yhteydessä valtiosihteeri Martti Hetemäen vetämään kolmikantaista työryhmää, jonka tehtävänä oli laatia yksi yhteinen esitys työllisyyden lisäämiseksi ja työttömyyden keston lyhentämiseksi. Ehdotuksen tuli lisätä työllisyyttä vähintään 10 000 työllisellä.

Hallitus keskusteli työllisyystyöryhmän ehdotuksista keskiviikkona 5. lokakuuta työmarkkinakeskusjärjestöjen johdon kanssa Kesärannassa. Ohessa muistio tapaamisesta.

Muistio

Lisätietoja: pääministerin erityisavustaja Markus Lahtinen, p. 0295 160 404

Jari Lindström Juha Sipilä Petteri Orpo hallitus