Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Muistosanat sankarihautaan lasketuille, tunnistamatta jääneille sotilaille
Pääministeri Juha Sipilä valtakunnallisissa sankarihautajaisissa Lappeenrannassa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.5.2017 12.57
Puhe

Kaatuneiden muistopäivänä 21.5.2016

(muutosvarauksin)

Arvoisat kuulijat,

Suomalainen kansallinen päätös siitä, että taistelukentällä kaatuneet sankarivainajat tuodaan haudattavaksi kotiin, omaan kirkkomaahan, on kansainvälisesti poikkeuksellisen. Ajattelu kiteyttää vahvalla ja konkreettisella tavalla veteraanien meille jättämän suomalaisen perinnön: Kaveria ei jätetä. Samalla se kertoo suoraan sen, että kotimaalla, kodilla, on jokin aivan erityinen merkitys ihmiselle ja ihmiskunnalle.

Tänään olemme saattaneet kotimaan multaan 38 henkilön maalliset jäänteet. Näistä 32 on Karjalan kannakselta ja kuusi Laatokan Karjalasta. On hyvä ymmärtää, että lukujen ja tämän tilaisuuden takana on ihmisiä, joille epätietoisuus, ehkä toivo ja toivottomuus, mutta ainakin surutyön pituus ja syvyys, ovat olleet valtavia.

Valtioneuvoston puolesta haluan suuresti kiittää Sotavainajien muiston vaalimisyhdistystä. Yhdistys on vastannut sotavainajien etsintätyöstä luovutetulla alueella opetusministeriön jälkeen ja sen valtuuttamana vuodesta 1998. Viime aikoina yhteistyötä on tukenut sopimus puolustusministeriön kanssa. Erityisen kiitoksen haluan osoittaa Teille vapaaehtoisille, jotka olette halunneet kannatella konkreettisin teoin lausetta: ”Kaveria ei jätetä”.  Olette uskoneet siihen, että kotimaalla on merkitys.

Etsinnät ja niihin liittyvä valtiollinen sekä arjen yhteistyö kuvaavat tärkeällä tavalla Suomen ja Venäjän välisiä suhteita tänään. Vuoden 1992 jälkeen, milloin Suomen ja Venäjän valtiosopimus mahdollisti kentälle jääneiden etsinnän, on kotiin tuotu noin 1 200 suomalaissotilaan jäänteet. Näistä 344 on luotettavasti tunnistettu.

Uskon, että tällaisena päivinä meistä jokainen miettii erityisesti sitä, miten kalliilla hinnalla isänmaan itsenäisyys ja vapaus on lunastettu. Uhraukset olivat valtavia, jotta säilytimme valtiollisen itsenäisyyden, vapauden ja kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen. Veteraanit ja kotirintaman miehet ja naiset tekivät tässä suurtyön. Nöyrin kiitos koko valtioneuvoston puolesta.

Lause ”Kaveria ei jätetä” on ollut sotien jälkeen kantava voima - myös suomalaisen yhteiskunnan jälleenrakentamisessa. Veteraanien rivit harvenet päivä päivältä. Nyt veteraaneja on noin 20 000. Nuorimmatkin heistä ovat yli 90 vuotta. Samalla meille on ensimmäistä kertaa kasvamassa sukupolvi, joka eivät monestikaan tunne yhtään sodan käynyttä ihmistä. Sodan ja sen jälkeisen jälleenrakentamisen ajan siirtyminen kuulopuheisiin, oppikirjoihin ja jonnekin historiaan, velvoittavat meitä yhä vahvemmin.

Vietämme tänä vuonna Suomen valtiollisen itsenäisyyden satavuotisjuhlia. Veteraanit esittävät usein toiveen siitä, että Suomi ei koskaan enää joutuisi sotaan. Se on tällaisena maailman aikana vaalimisen arvoinen asia. Toivon, että se kuin meille perintönä kulkevat ajatukset: ”Kaveria ei jätetä” ja ”Kotimaalla, kodilla, on merkitys” näkyvät vahvasti myös itsenäisyyden juhlavuoden tunnuksessa: Yhdessä!

Hyvä kuulijat,

Sankarihautausmaalla, hautaan laskettujen arkkujen äärellä kuulemme vahvasti viestin, joka velvoittaa meitä tänäkin päivänä. Omalla paikallamme meillä jokaisella on velvollisuus tehdä parhaamme isänmaan menestyksen, kotimme vapauden puolesta. 

Juha Sipilä