Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvoston kanslia etusivu

Ulkoministeri Soini: Vakaa ja elinvoimainen arktinen alue on suomalaisten etu

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2016 12.00
Tiedote

Tiedote 173/2016
19.9.2016

Arktisen neuvoston perustamisesta tulee tänään kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Vuosipäivän johdosta kahdeksan arktisen maan ulkoministerit ovat antaneet yhteisen julistuksen, jossa korostetaan Arktisen neuvoston saavutuksia ja annetaan tuki menestyksellisen yhteistyön jatkumiselle. Suomi tukee arktisen yhteistyön vahvistamista ja tehostaa puheenjohtajuuskaudellaan Arktisessa neuvostossa yhteisten ratkaisujen etsimistä arktisen alueen kehittämiseksi kestävällä tavalla. Suomi pyrkii vahvistamaan arktista yhteistyötä myös korkeimmalla poliittisella tasolla.

Arktinen neuvosto on kahdenkymmenen vuoden aikana tehnyt arvokasta työtä ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen hyväksi. Arktisen alueen alkuperäiskansojen ja muiden asukkaiden hyvinvointi on ollut keskeisellä sijalla. Alkuperäiskansojen osallistuminen neuvoston toimintaan on ainutlaatuista ja osaltaan edesauttanut saavuttamaan tuloksia.

”Suomi edistää rakentavaa yhteistyötä, koska vakaa ja elinvoimainen arktinen alue on suomalaisten etu”, ulkoministeri Timo Soini sanoo.

Suomi vastaanottaa Arktisen neuvoston kaksi vuotta kestävän puheenjohtajuuden toukokuussa 2017. Puheenjohtajuuskaudellaan Suomi korostaa Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita arktisessa yhteistyössä. Puheenjohtajuus tarjoaa hyvät mahdollisuudet vahvistaa Suomen maakuvaa ja tehdä suomalaista arktista osaamista entistä tunnetummaksi.

Lisätietoja: ulkoministerin erityisavustaja Riikka Taivassalo, puh. 046 923 4581 ja arktinen suurlähettiläs Aleksi Härkönen, puh. 050 462 4471.

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].

Timo Soini